Liplatus, maistapa pois ja kerro olivat syötäviä vai myrkyllisiä. Mikään ei ole kurjempaa kuin mustikan tahrat valkoisessa paidassa. Rantaloma ei kummempi kuin pikainen lämpöloman tarve keskellä talvea, suuntautuu…kerron myöhemmin. Lähimerellä on saari…
kaunis, marjat ovat loistavat, paita hyvä lisä. Minulla oli ongelmia löytää oikeita sävyjä… sai ainakin meikäläinen tehdä kovasti”töitä” löytääkseni ne luonnosta.
Uuna, jos täytyisi odottaa, että minä tekisin, niin ei valmistu mitään Ajattelin, että näistä pikkutilkuista on pakko löytyä oikeaa sinistä. Kohta on kevät!
Välillä mietin, että olenko kaikin ajoin hereillä ollenkaan, koska olen ihan varma, että kävin täällä katsomassa ja kommentoimassakin tätä kollaasiasi, mutta enpä vaan olekaan mitään kirjoittanut. On tainnut jäädä ajatuksen asteelle. Pensasmustikoiksi voisin kuvitella aiempia kommentteja lukematta näitä marjoja kuvissasi. Minä tekisin tuohon valkoiseen paitaan tuollaisen raidan noista tilkuista.
TeeTee, heh, näin käy joskus. Ehkä viestisi on lähtenyt etanapostissa Itse jään ihmettelemään samaa, eteenkin jos kommentti on vaatinut vahvistuksen, kirjoitinko? vai enkö? Mustikkapensaita ne eivät ole, pensas on huomattavasti suurempi, sitä oli aitana sekä pieninä puina talon pihalla. Tilkkuidea vanhaan valkoiseen paitaan! Kiva, kun viitsit kommentoida “uudelleen”
Vau, onpa tehokas kollaasi. Puseron huivi myötäilee luonnosta saatua inspistä.
susu, “huivi’ ei olekaan huivi vaan vaatturin mallitilkut miesten paidan rinnuksessa. Ajattelin, että jos siitä ei sinisiä löydy niin ei mistään
Tästä pidän kovasti, marjat tulevat upeasti esille:))
ilona, kiitos! Marjat hyppäsivät eteen sununtaina fofosafarilla.
Jäin ensin tuijottamaan ihanaa bannerikuvaasi! Oransseja ruusuja mustalla pohjalla! Olit tosiaankin kiinnittänyt NUPPINEULOILLA mallipalat paidan etumukseen! Vähänkö näit vaivaa!!
)
sini, Kaunis kiitos! Silkkitulpaaneja, ovat mustan pahvin edessä. Kiva että tykkäsit. Nuppineuloja meni muutama, mutta mitä en tekisi haasteen eteen
Ihana kollaasi. Nuo marjat puussa ovat kovin houkuttelevia. Niitä saa varmaan syödä.
arleena, kiitokset. Marjoja en tunnistanut, olivat pienessä puussa ja leikatussa aidassa. Täytyy tutkia, ovatko syötäviä, no, ainakin kuvassa ovat.
Delicious compositions with beautiful tones. Exquisite collage.
Leovi, thank you for your sweet words. Happy you liked it.
Marjat työntyvät kollaasista syötäviksi.
Varon etten pykellä valkoisen paidan rinnuksille syödessäni.:)
Hillitty tyylikäs kollaasi.
Hykertelen jo mielessäni rantalomakuviasi, minnehän matkasi suuntautuu,
Ei ole pakko paljastaa…
Liplatus, maistapa pois ja kerro olivat syötäviä vai myrkyllisiä. Mikään ei ole kurjempaa kuin mustikan tahrat valkoisessa paidassa. Rantaloma ei kummempi kuin pikainen lämpöloman tarve keskellä talvea, suuntautuu…kerron myöhemmin. Lähimerellä on saari…
Tyylikästä!
Oranssin Punainen, kiitos kaunis!
kaunis, marjat ovat loistavat, paita hyvä lisä. Minulla oli ongelmia löytää oikeita sävyjä… sai ainakin meikäläinen tehdä kovasti”töitä” löytääkseni ne luonnosta.
Ritva, farkkuihin meinasin taas langeta, kun sitten muistin tuon sveitsiläisen paidan. Marjat poimin lauantaina fotosafarilla. Kiitti, sanon taas
Mitähän siitä valmistuu? Ei mikään pikkuhomma
Kohta alamme seurata nuppujen pullistumista – mutta vielä pitää odottaa vähän
Uuna, jos täytyisi odottaa, että minä tekisin, niin ei valmistu mitään
Ajattelin, että näistä pikkutilkuista on pakko löytyä oikeaa sinistä. Kohta on kevät!
Ihastuttavan kuulasta ja rauhaisaa!
Sanne, kiva että semmoinenkin tunne välittyi. Kiitos!
Yksinkertainen ja siksi tyylikäs, jotenkin ilmava!
Donna, kiitos! Kiva, että pidit ja tulit kommentoimaan, Se aina ilahduttaa!
Jotenkin kivasti kevyt ja ilmava kollaasi. Hauska tuo paidan rintamus.
trina, kiitos! Paidanrintamuksessa on mallitilkuja, mistä samaa paitaa voidaan valmistaa. Valinnanvaraa on, jos sinisestä tykkää.
Välillä mietin, että olenko kaikin ajoin hereillä ollenkaan, koska olen ihan varma, että kävin täällä katsomassa ja kommentoimassakin tätä kollaasiasi, mutta enpä vaan olekaan mitään kirjoittanut. On tainnut jäädä ajatuksen asteelle.
Pensasmustikoiksi voisin kuvitella aiempia kommentteja lukematta näitä marjoja kuvissasi. Minä tekisin tuohon valkoiseen paitaan tuollaisen raidan noista tilkuista.
TeeTee, heh, näin käy joskus. Ehkä viestisi on lähtenyt etanapostissa
Itse jään ihmettelemään samaa, eteenkin jos kommentti on vaatinut vahvistuksen, kirjoitinko? vai enkö? Mustikkapensaita ne eivät ole, pensas on huomattavasti suurempi, sitä oli aitana sekä pieninä puina talon pihalla. Tilkkuidea vanhaan valkoiseen paitaan! Kiva, kun viitsit kommentoida “uudelleen”