WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems even.


6 Comments

PJ’s

A childhood memory.

I got beautiful pajamas this Christmas, from Victoria’s Secret.

Long ago, I was seven years old, oldest of four girls. It was Christmas Eve, and Father has just walked two of us back home from sauna, the Big Girls. He returned to get Mother and the Little Girls. We would be safe by ourselves for ten minutes. Christmas tree was decorated sparsely. We were squeaky clean, ready for the gifts!

The door was left slightly ajar. All of the sudden, the neighbor’s black Karelian Bear Dog wiggled in.

We panicked and were screaming our heads off! The dog ran around and smelled places and we screamed. Mother and Father came in, and could barely separate us “Big Girls” from each other. I was so happy, that we did not DIE. Finally after we calmed down, the gifts were given out. All four of us got beautiful pajamas, each with a different Disney fairy tale figure on them. They were so beautiful and smelled so new. We forgot the entire dog episode!

Except, I’m still so scared of dogs, and I still love new pajamas.


4 Comments

Au Pair

Istahdin junan penkille hieman hengästyneenä. Luulin, että olisin hyvin ehtinyt 13:13 junaan kurssin jälkeen, mutta olinkin joutunut hyppäämään taksiin. Junassa kaikki kaksipaikkaiset olivat jo täynnä. Valitsin siis ikkunapaikan neljän istuttavalta riviltä. Vastakkaisella puolella istui jo nuori mies. Tiilenruskea T-paita, lippis, toffeenväriset silmät, farkut, siistit Timberlandit.  Kaikkea sitä ehtikiin nähdä muutamassa sekunnissa.  Hänen kätensä lepäsi rennosti reidellä, kädessään paperipussi, jossa oluttölkki. OK, aivan liian aikaista, kello sentään on vain yksi!

“Hi!”

“Hi, how are you?” vastasin, hieman varautuneesti.

“I missed my earlier train, I’m lucky I made this one.”

“Same here.”

Hän jatkoi, kertoi tulleensa keskustasta, jossa on rakennuksilla töissä. Juuri ja juuri oli ehtinyt vaihtaa vapaa-ajan vaatteisiin!  Kyselin, koska hän sitten aloittaa työnsä, jos näin aikasin on  jo päivätyö tehty. Neljä-yhdeksäntoista junalla töihin aamusin. Aikaisin, mutta on kivaa ehtiä kotiin ja viettää iltapäivää tyttöjen kanssa. T- paidassaan luki South Carolina.

“Oletko S.C:sta kotoisin?”

“Ei, en olenkaan, mutta vaimollani ja minulla on siellä maata, ehkä rakennamme sinne myöhemmin. Beautiful!” Mutta hän rakastaa Long Islandia eikä halua vielä muuttaa. “Tytöt ovat niin pieniä vielä.”

Keskustelimme lapsista.  Heillä on tyttöjen kanssa pieni vihannespenkki, ja hän opettaa heitä syömään kaikenlaisia uusia vihanneksia. Tiedän kokemuksesta, että lapset ovat maailmalla moniruokaisia, jos he ovat jo pienestä pitäen saaneet makuelämyksiä muustakin kuin nakeista ja muussista. Nyt he syövät sammakonkoipia, höyrystettyjä simpukoita, ostereita…Oppivat kulkemaan maailmalla.

Tunnumme molemmat pitävän merestä.  Asumme saarella, ja me puhumme aina merestä. Mikä on lempirantasi? Hän kysyy, olenko koskaan ajanut Robert Moseksen rannalla marraskuussa, nelivetoisella. Uimakauden jälkeen sinne saa ajoluvan aivan rantaan. Kauniina kuulaana aamuna on kiva heitellä uistinta ja vetää ylös meriahvenia illalliseksi!

“Mistä muuten oletkaan kotoisin?”

“Suomesta.”

Hänen veljellään on suomalainen Au Pair! Ihanko totta! Sano hänelle, että jos koti-ikavä yllättää, niin ilman muuta hän voi soittaa meille. Lapseni puhuvat suomea. Tiedän itse ulkomailla nuorena asuneena, että sama kieli yhdistää mukavasti, jos on haikeaa. Tai muuten vaan. Sano, että soittaa! Ilman muuta, hän vahvistaa ilahtuneena kutsusta.

Viidenkymmenen minuutin pituinen junamatka hujahti yllättäen loppuun. Nousen pois Bethpagessä. Samoin hän.

“Ciao, call!”

“Will do,” vastaan.

Jos joku vieressä istuva olisi kuunnellut keskusteluamme, olettaisi hän varmasti, että olimme vanhoja tuttuja! Nautin sananvaihdosta ja keskustelu virtasi vuolaasti omaa tahtiaan. Todella miellyttävää junaseuraa.

En vain tiedä kuka hän oli, ja missä se suomalainen Au Pair asuu. Ja mihin numeroon hän soittaisikaan?