WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems even.


10 Comments

ME

minä

minä pidän niin monesta:

suklaanruskeasta,
vahvana nahassa, savessa, historiassa
pehmoisena nallena, peittona
huivissa kaulani ympärillä

meren turkoosista
aalloissa, vuoripuroissa, simpukoissa
koruissa kaulallani
vilpoisana kehoni ympärillä

passista
ovena uuteen maailmaan
ovena historiaan ja tulevaisuuteen,
pääsylippuna seikkailuun

kamerasta
silmänä muistille ja tunteille,
kamerasta,
kamerasta
minä todella pidän!


6 Comments

kesän värikollaasit #7

GIVRY:

Viimeiset kesäkollaasi viikot menossa. Tänään vaalean pehmeä GIVRY kovassa tiilisessä muodossa. Kuvat kesälomamatkaltani. Vasemman puoleiset rakennukset ovat Billnäsistä, yläoikea Firskarsista ja alaoikeat kotonta. Muita samasta väristä löytyy täältä. Olen kovasti huolestunut vuodatus.net ongelmista, ja toivon, että sitä käyttävät saavat kuvansa jotenkin takaisin, vaikka tilanne ei näytä kovin optimistiselta. Toivon myös, ettei se lopeta tätä kivaa haastesarjaa!


6 Comments

kesäpäiviä 3/3-1

Mummolan kesät olivat aina odotettuja.

Lapset pakattiin junaan ja äiti vei meidät kaikki neljä Mummolaan. Ja kävi hakemassa, kun hänen ja isän omat lomat olivat alkaneet.

Mitä tapahtui Mummolassa sillä aikaa? Vuosien mukana työt ja huvit vaihtelivat. Autoimme, omasta mielestämme autoimme, kykymme mukaan tilan puuhissa. Keräsimme munia, syötimme kanoja, sikoja, lehmiä, kannoimme vettä kaivolta saunaan, olimme seurana kasvimaalla, veimme kahvia heinäpellolle, haravoimme ja kasasimme heinää seipäälle. “Suns ova ku kottossi.” sanoi naapurin täti kerran, ja pelkäsin, etta olen halikoinut jotain väärin.  Kävimme Mummon kanssa kaupalla, Osuusliikkeessä. Joskus poikkesimme tien toiselle puolelle herkkukauppaan, siirtomaatavaraliikkeeseen.  Mummo osti aina pienen pussin punavalkoisia minttukarkkeja. Kahvia, papuina. Kotona sitten saimme jauhaa kahvimyllyä, raksutella sokeripihdeillä sokeria, ja yrittää kirnuta voita. Matka kesti melkein koko päivän, söimme mansikoita ojanreunalta, katsastimme naapurin kanit, pysähdyimme mennentullen ainakin kahdessa talossa. Myöhemmin ymmärsin useamman olevan jopa sukulaisia. Ja aurinko paistoi aina.

Uimaan oli pidempi matka, mutta vietimme päiviä Tammen, myllylle vievän suvannon rannalla, jossa vesi oli lämmintä, lumpeet kukkivat ja vesikirvat liitelivat veden pinnalla. Rantaa hieman syvemmälle pohja muuttui kylmemmäksi ja mutaiseksi. Kallio oli lämmin ja meillä oli eväät. Järven rannalle päästiin vain aikuisten mukana, koska se oli paljon isompi, kallio luisui viekkaasti syvään veteen, sinne ei voinut mennä yksin. Se oli usein mattopyykkireissu aikuisten kanssa. Huoletonta, huoletonta kesää!

Nämä muistot liitelivät kuin eilispäivä mielessäni kun kävin tänä kesänä taas Mummolassa. Tätini kuoltua talon osti äitini pikkuserkku vaimoineen. He siirtyivät kartanosta eläkkeelle metsän reunaan, Koivulaan, josta näkee pitkälle yli laakson. Talo on kauniisti kunnostettu ja siitä saa hyvän mielen, se on yhä edelleen koti. Meitä kestittiin kuin arvovieraita. Naapurissa, Suutarin tilalla asuu pariskunta, johon olen tutustunut tätini hautajaisissa. He ovat ostaneet metsäpeltopalstat, jotka Pappani on raivannut, metsää, jonne kuljimme Mummon kanssa monta kertaa viemässä lehmiä laitumelle. Polun varrella teimme Papan kanssa saunavihtoja. Vaikka ne olivat vastoja. Juolukat olivat makoisia sen polun pientareella.  Nyt tähän peltometsään on raivattu lampi, mikä on luononsuojelualuetta. Kävimme siellä. “Tässäkö oli aita ennen”, he kysyivät. “Oli. Tuon kuusen alle jätimme riimut. Tuonne vietiin Papalle kahvit ja eväät.” Sydämeni tykytti kuin pienenä tyttönä. Täällä olen ollut ja täällä olen ollut onnellinen.

Kaikki oli makoisaa ja aurinkoista Mummolassa. Mummolan kesät olivat aina odotettuja.