WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems.

Marianpäivän aattona

Leave a comment

Kirsti Kulta.

Kiitoksia hirmuisesti kukkasista. Samalla myös terveiseni Sinulle täältä työmaaltani.

Täällä sitä on viikko vierähtänyt, ettei paljoa huomaakaan ajan kulua. Kyllä elämä on paljon huolettomampaa täällä. Joskin sitä kamaria, ruokasalia ja keittiötä siellä kaipaan. Huoneemme ( asun 2 ) on melko alaston. On toki sängyt. Ensi viikolla luvattiin matto ym. En tiedä sitten jääkö lupaukseksi.

Mutta pääasia on, että viihdyn oikein hyvin täällä. Näin tyytyväiseksi en ole itseäni pitkään aikaan tuntenut. Työ on  kerrassaan hauskaa ja helppoa. Pojat ovat täällä niin kovin terveitä. Ja sitten täällä on lottia, jotka tekevät niin kovasti, etten minä tahdo minnekään ehtiä. Meidän osastolla on niin kiva lotta. Tänä aamuna pidimme poikain kanssa yllätyspuheen sille. Kaikki olivat siinä yhtä mieltä, että se on paras lotta, mitä olla voi.

Nyt mulla on Marianpäivä ja sunnuntain aamupäivä vapaa. Tulisin sinne mutta en ihan vielä viitsisi kun siitä on vielä niin vähän aikaa kun läksin. Niin en muista joko sulle kirjoitin etten ole Viipurissa. Tästä on noin 8-9 km Viipuriin. Mutta kulkuyhteys on ensiluokkainen. Täällä meillä kulkee linja-auto junille. Siinä pääsemmme aina ilmaiseksi.

Viime sunnuntaina olin Viipurissa koko päivän. Tänään meinasin lähteä, mutta sitten muistin, että on sauna päivällä. Sieltä ei malta olla pois. Meillä on sauna maanataina ja torstaina. Ja ihana sauna. Joskus sun pitää tulla tänne lauantai- illalla. Auto lähtee aseman edestä. Siinä pääsee meidän rappusille. Sitten sunnuntai-iltana takaisin. Ikävä vain, etten silloin saunaa voi tarjota. Mutta vien sinut tuonne ihanaan luontoon. Vaikka taitaa Jääskessäkin ihanaa olla.

Mitenkä se nuorisokokous luonnisti. Oliko osaanottajia minkä verran. Ja puhuiko pappi hyvin.

Mitä Sulle muuten kuuluu? Ajatteles olen jo tottunut nousemaan 1/2 7 aamuisin ylös. Iltaisin menen nukkumaan 9-10 ajoissa. Ne kultaiset ajat on ohi jolloin pääsi 7 aikana illalla nukkumaan. Ei onni kauan kestä, jos ei sille osaa antaa arvoa.

Olen muuten oikein reippaalla mielellä ollut koko ajan. Odotan vain kesää, jolloin pääsee luonnon helmaan. Ei ole tullut vielä yhtään laahustettuakaan, vaikka täällä siihen olisi mahdollisuutta. Täällä on päälikkölääkärinä tohtori, joka on pitänyt meille luentoja. Samaten yksi toinen tohtori, joka oli laitoksella leikkausalissa, silloin kun minäkin olin leikaussalissa töissä. Sitten täällä on kaksi meidän laitoksen sisaria. Toinen on nuori hiukan minua vanhempaa kurssia, mutta silti nuorempi. Meillä onkín yhdessä oikein hauskaa. Hän pääsee lomalle 2 viikon kuluttua. Minun lomaani on vielä aikaa 84 vrk. No eihän se vallan hirmuinen aika ole. Kun kärsivällisesti odottaa, niin meneehän se pikkuhiljaa.

Joko Sinä olet kysynyt jos pääset pääsiäisenä kotiisi. Täällä menee hirveästi hoitajia kotiinsa silloin. Taitaa meille jäljellejääneistä tulla kiireet päivät, mutta vähät sillä väliä.

Kyllä mun on nyt paras lopettaa. Voios vain parhaiten. Lämp terv Saima os kpk2 1635/K

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s