WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems.

Tarina kokoelma/PELLEN MUOTOKUVA

10 Comments

SusuPetal:

PELLEN MUOTOKUVA

-Erinomaisia eriskummallisuuksia.

-Mikään ei ole sitä miltä näyttää, tai päinvastoin.

Laitoin juuri tällä viikolla itselleni muistutukseksi Talmudin viisauden: ” Jos haluat tutkia näkymätöntä, tarkkaile näkyvää”. Kuinka hyvin se sopiikaan SusuPetalin kirjaesittelyn johdannoksi!

Kirja on jaettu kahteen osaan, Muiden kertomaa ja Minän kertomaa.

En ollut edes päässyt ensimmäistä tarinaa pidemmälle, kun ruumis jo makasi keittiön lattialla! Se jos mikä herättää lukuhalut, vaikka en kovin makaaberi itse olekaan.  Ihmisten tarkkailua linja-autoissa ja junissa, välillä silmät puoliunessa kuullut vuoropuhelut ja puhelinkeskustelut siirtyvät SusuPetalin sivuille herkullisina sivun tai  parin tiivistettyinä tarinoina. Jokaisen luvun jälkeen on pakko pysähtyä ja sulattaa lukemaansa. Niissä on enemmän totuutta kuin äkkinäisesti huomaisikaan. Ajatuksia herättäviä kertomuksia rotuennakkoluulosta, köyhyydestä, lastenkasvatuksesta. “Olisin tarvinnut ajan  lääkärille” lause Kohtauksia- kertomuksessa avaa aivan uskomattoman kiemuraisen tarinan! Ajatelminakin toimivia tarinoita on runsaasti kuten Vihreä ruoho :

    “Kun nainen näki, että ruoho oli vihreämpää aidan toisella puolella, hän avasi veräjän, jätti vanhan lakastuneen nurmikon. Vihreämpi ruoho on pehmeää, tiheää. Ruohon runsasus teki naiseen vaikutuksen. Silloin kun ei jaksanut hypätä aitojen yli kannatti avata portti.”

Toisen osan tarinat ovat tunteiltaan syvempiä, henkilökohtaisia. Kohtauksia ja hetkiä masennuksen kanssa elävän ihmisen elämässä, kuinka selvitä päivästä toiseen. “Kirurgin veitsi ei leikkaa pois masennusta. Kipu poistuu. Tuska jää.” Tarinat tässä osassa ovat raskastakin luettavaa. Ei niin, etteikö niitä tahtoisi lukea, vaan siksi että ne koskettavat lukijaa, joka on tai tuntee muita samaa sairautta potevia. Ystävien neuvot reippaudesta ja touhusta eivät pure, mieli synnyttää näkyjä ja outoja haluja, itsetuho ei ole kaukana ajatuksista.  Ja hyvinä päivinä pienet hetket tuntemattomien kanssa ilahduttavat, kukat ja luonto, muistot mummosta ja äidistä. Lapsuuden lämpöiset hetket, jolloin ei tarvinnut pelätä pakoa tai kuolemaa. “Haluaisin muistaa” tarinaa en voi itkemattä lukea. Tunteet ovat muutenkin vahvasti pinnalla niin kirjoittajalla kuin lukijallakin.

Viimeinen luku, “Pitkä elämäni lyhyesti” mikä on antanut kirjalle nimen, on minulle tuttu SusuPetalin blogista. Samoin pari muutakin tarinaa, kuten loistava “Foliopipo”. Kaikki kestävät uudelleenlukemisen. Pellen elämäntarina on mielikuvituksen rikkautta pursuva mestarityö. Ja kaikesta sen hauskuudesta jää kuitenkin päällimäisenä mieleen, miksi lapsi on omaksunut niin suuren taakan, kuin vanhempiensa miellyttämisen keinolla millä hyvänsä. Eikö rakkauden tulisi olla syntymälahja, ja kantaa meitä kaikkia niin, että pääsisimme ehjänä perille?

SusuPetal on hienosti tarkaillut näkyvää, ja tutkinut näkymätöntä seitsemännessä kirjassaan. Kirja lupaa iloa, hilpeyttä, surua, kolkkoutta vinksahtaneissa ja hulvattomissa tarinoissa, eikä petä lupaustaan!

Kaikki SusuPetalin kirjat ovat ostettavissa nettikirjakaupoissa.

10 thoughts on “Tarina kokoelma/PELLEN MUOTOKUVA

  1. Hienosti kirjoitit! Ja niin totta kirjoitit. Itselläni on tuo kirja yöpöydällä. Viime yönäkin unettomuuden hetkinä upposin kirjan sivulle, erääseen tarinaan. Pellen muotokuva on HYVÄ kirja.

    • kiiris, kiitos! Hyviä tunteita on niin helppo jakaa. Kirjailijalta vaaditaan paljon enemmän kirjoittaa muistakin tunteista. Pelleä olen lukenut ja kuten sanoin ne kestävät uudelleenlukemista.

  2. Pitääpä hankkia Pellen muotokuva.

  3. Kiitos, Kaari, lämpimästä arviostasi, ajatuksista, joita kirja sinussa herätti. Tällaiset kirjoitukset tekevät niin hyvää kirjoittajalle, joka säälittävän päänsä takia kamppailee jatkuvasti huonon itsetuntonsa kanssa. Tällaisina hetkinä olen hetken ajan varma siitä, että olen onnistunut kirjoittajana. Kiitos.

    Jos sopii, linkitän tämän kirjoituksesi blogiini.

  4. Pingback: Haluaisin muistaa « SusuPetal

    • Todella, ajatuksia herättävä kirja. Monta tarinaa niin tuttua, kuten mummon kääretortun reunat. Meidän lapset tyykkäävät niistä erikoisesti! Yhtä herkkua koko kirja!

  5. Tämä täytyy lukea!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s