WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems.

Helmikuussa

28 Comments

Helmikuussa, kun olin 21-vuotias, olin saanut työpaikan Saksasta. Lähdin sinne ystäväni Eijan kanssa, ketkuttelimme junassa pari vuorokautta, kunnes olimme perillä. Molemmat olimme olleet töissä Saksassa aiemmin. Lukiovuosien pari kesää oli minulta kulunut  orpokodissa, lähellä Kölniä ja lasten tuberkuloosisairaalassa Taunus vuorilla. En ole hoitajatyyppiä, mutta niitä töitä sai opiskelijavaihdon kautta silloin helposti. Rakastin vieraita kieliä, olin kirjoittanut laudaturin saksasta, ja minulla oli kolme-neljä kirjeenvaihtotoveria sieltä. Tapasin  heistä kolme. Olin pyrkinyt kielenkääntäjäksi edellisenä kesänä, halusin Turkuun opiskelemaan. Mutta päästyäni melkein kolmesta sadasta hakijasta viidenkymmenen joukkoon, en enää pärjännyt lopulliseen 25 oppilaan valikkoon. Lähdin siis ulkomaille.  Asuin huoneessa, missä oli keittolevy ja lavuaari. Pienessä kaupungissa, asuntolassa, toisessa kerroksessa, katunäköalalla. Se riitti siihen aikaan. Samassa talossa asui muita saman lentoyhtion työntekijöitä. Isannöitsijänä oli tyttöjä häiritsevä, naimisissa oleva mies.  Joku eteläeurooppalainen, liekö turkkilainen. En muista. Liisa, joka oli meille työpaikasta kertonut, asui jo siellä. Hänen tuttavapiirinsä oli laaja, ja juhlia oli harvase viikonloppu. Jo heti saavuttuamme, lähdimme viettämään karnevaaleja Mainziin. Olin pienestä kauppalasta, tavallinen seinäkukkanen, kaikki tämä meneminen ja juhliminen oli minulle uutta. Nautin siitä! Ehkä liikaakin. Ajoin työmatkani junalla. Jos matkaa oli muualle, sain aina kyydin.  Pelkäsin tuskin mitään. Työskentelin lentoyhtiön keskuspaikkavaraamossa Frankfurtissa, Hauptbahnhofia vastapäätä. Joukko oli kansainvälistä, muutama suomalainen, saksalaisia, iranilaisia, syyrialaisia, ruotsalaisia. Työt saattoivat alkaa aamulla kello kuusi, ja silloin usein tuli nukuttua pää tietokoneen päällä. Myöhemmän vuoron jälkeen menimme usein olusille isolla sakilla. Halusin olla olla omillani toimeentuleva. Ja olinkin. Pystyin tekemään jopa veroilmoitukset saksaksi itse. Olin Irmchen saksalaisille.  Ja sitten tutustuimme amerikkalaisiin, Liisan kautta. Juhlat paranivat!
***
Kun olin 29-vuotias, olin ollut naimisissa jo melkein kuusi vuotta. Helmikuussa olin raskaana toista kertaa. Olin siis ilahtunut yllätyksestä, koska alun perin en lapsia sunnitellutkaan, en ole hoitajatyyppiä. Mutta kun ensimmäinen raskaus oli päättynyt keskenmenoon, aloitimme vakavasti harkita perheen perustamista. Ura oli tuntunut siihen asti mukavammalta. Nyt elämä tulisi muuttumaan. Asuin naimisiin menoni jälkeen New Yorkissa viisi vuotta, mistä olimme muuttaneet Helsinkiin työn mukana. Meillä oli kiva kolmen makuuhuoneen asunto vanhassa kerrostalossa Kannelmäessä. Omistaja tarjosi sitä myyntiin ja kadumme vielä tänä päivänä, että emme sitä silloin ostaneet. Päätyhuoneisto, ikkunat puistoon. Nuoria ja tyhmiä olimme. Mutta olin onnellinen. Ajoin bussilla töihin ja meillä oli punainen Toyota Carina, jonka olimme lähettäneet rahtilaivalla Saksaan, mistä mieheni kävi sen hakemassa.  Pelkäsin tuskin mitään. Työskentelin yhä edelleen lentoyhtiön palveluksessa, tällä kertaa suomalaisen. Halusin olla menevä melkein kolmekymppinen. Odotin perheenlisäystä ja kaikki oli kohdallaan elämässäni.
***
Nyt helmikuussa olen kuukautta vaille 66-vuotias. Elämä on heitellyt, lempeästi, kuten muitakin meistä. Asun omakotitalossa, mikä on vuodelta 1954. Olemme peruskorjanneet sen ja vaikka se ei olekaan mikään kartano, se riittää. Tai ehkä voisin haluta oman huoneen harrastuksiani varten. Pidän sisustamisesta. Pidän valosta. Olemme rakentaneet puutarhaa, kasvattaneet kaksi lasta aikuisiksi. Pidän naapureistamme. Uskon, että pysymme tässä vielä vuosia! Merenrantaan on kymmenen  minuuttia autolla, suuren kaupunkiin 50 minuuttia junalla. Lentokentälle puolituntia. En ole loukussa missään. Olen, yllättäen, kuitenkin aika kotisidonnainen. En käy yksin missään. Se yllätti minut kotiin jäätyäni. Päiväni kuluvat kuitenkin nopeasti, sillä mieheni on vuorotyössä ja yhteistä vapaa-aikaa on paljon. Olen yhä innostunut matkustamisesta, tai oikeammin uusista paikoista. Lentokentät ja muut ovat niin tuskallisia, aikaa vieviä paikkoja. Työskentelen harrastusteni parissa. Olen  jäänyt virikevapaalle puolitoista vuotta sitten suuresta maailman laajuisesta matkailualan yrityksestä. Valokuvaus kiinnostaa ja yritän saada muutaman kurssinkin käytyä. Vanhana vaan oppii niin hitaasti.  Ajan kaikki hulluiksi! Sanovat. Autonani on Nissan Sentra, rekisterikilpeni on syntymäkaupunkini nimi. Autossani on kattoikkuna, se on minusta hienoa, vaikka ikkunan ollessa auki vetää ja tuulee. Pelkään nyt vaikka mitä! Dementiaa ehkä eniten, koska olen seurannut sitä läheltä. Pelkään lapsieni puolesta. Jaksavatko he  pakertaa työssään, saavatko he töitä? Pysyvätkö he terveinä? Toivon, että heidän avioliittonsa kestäisivät kuten minun. En halua katsoa murheita silmästä silmään. Enää. Haluan olla hyvä puoliso ja äiti. Hyvä anoppi. Haluan olla hyvä ystävä. Haluan olla positiivinen ja valittamatta. Haluan olla terve vielä vuosia. Haluan niin paljon!
***
Eija ja Liisa ovat yhä läheisiä ystäviäni. Samoin Helena, jonka tapasin ensimmäisen kerran Saksassa. Emme tapaa pitkien matkojen vuoksi toisiamme enää edes vuosittain. Mutta onhan meillä Facebook ja puhelin!

28 thoughts on “Helmikuussa

  1. Tulipa muistoja mieleen ………onkos siintä Saksaan lähdöstä jo niinkin kauan?..Voi että…eipä silloin ois uskonut että päädyttiin kaikki kolme tänne rapakon toiselle puolelle . Muuten, minulla on yks pannulappu jonka äiti lähetti joskus aikoinaan joka sanoo: “uskollinen ystävä on lääkäriäkin tarpeellisempi”..ja se on kyllä tosi….: D

    • Eija, varmasti pöllähti muistot esiin! Itsellenikin kun oikein rupesin ajattelemaan. Kyllä oli kivaa aikaa, eteenkään kun kaikkea ei muista😀 Sinulla ne ovat varmasti paremmassa tallessa. Pannulappu psykologia sai tipan silmään, kiitos sinulle.

  2. Tiesin, että kun siirrän haasteen sinulle, saan taas vaiherikkaan ja hymyssäsuin kirjoitetun tarinan elämästäsi🙂 Niin se elämä vie, asiat ja ihmiset muuttuu, maisemat vaihtuu. Muistot ovat kultaa.

  3. Olipas mielenkiintoinen elämäntarina, olet kiva ja kiinnostava ihminen!🙂

  4. Niin se elämä kuljettaa, ei aina sinne minne on ajatellut menevän. Sinun elämäsi kuulostaa hyvältä ja vaihderikkaalta. ei tarvitse katua että olisi jäänyt elämättä.

    • Ritva, eipä arvaa tiensä suuntaa, vaikka suunnitelisikin. Hyvä niin. Samoin kuten sinullakin, vaihderikasta. Olen eteenkin vanhempana sitä mieltä, laulun sanoin, että jos on tilaisuus istua tai tanssia, tanssi! Tanssi!

  5. Hiano tarina, monta asiaa on tapahtunut ja vielä tapahtuu. Elämä on sellaista, asenne ratkaisee niin paljon.

    • isopeikko, kiitos. Elämä vie, elämä tuo. Peikkomaista🙂 Asenteesta sanon sen, että sitäkään ei tiedä, ennenkuin joutuu asian eteen, missä asenne ratkaisee. Yllättää joskus itsensäkin.

  6. Voi ihana Irmchen! ♥ ♥ ♥

  7. Hienosti kerrottu elämänkaari. Loppu kaikkein parasta: oikeastaan ihmisen identiteetin määritteleekin juuri se, mitä hän elämältä haluaa. Ja sinä haluat oikeita ja tärkeitä asioita. Olet hyvä ystävä ja hyvä ihminen!

  8. Olitpa saanut hyvin koko elämänkaaresi kirjoitettua iloksemme. Oli mukava lukea, tulit kertaheitolla tutuksi. Kiitos tarinastasi.

  9. Olet viettänyt niin tapahtumarikasta elämää, jota kuvasit lämmöllä kiinnostavasti. Nuoruus on seikkailu, eikä vanhempanakaan kannata ruveta sammaloitumaan. Itselleen on parasta toivoa hyvää ja haluta elää onnellista arkea.

    • aimarii, nuoruus on seikkailu kuten muukin elämä; jos hengissä selviää voi kertoa hyviä juttuja🙂 Kun osaisi kaikesta nauttia narisematta….Sinä olet sen selvästi oivaltanut!

  10. Voi Irma! Luulin tuntevani Sinut läpikotaisin, mutta mitä kaikkea sainkaan tietää! Oli ihanaa lukea “kertomus” Sinusta! Elämä tuo, elämä kuljettaa, elämä antaa, elämä vie ja mitä kaikkea elämä meille opettaakaan. Olet ymmärtänyt elämän tarkoituksen ja se on kullannut Sinut sellaiseksi, joka nyt olet. IHANAKSI IHMISEKSI!! Serkkuni, kuin siskoni!

  11. Mukava kirjoitus. Niin se elämä on pyörittänyt ja kuljettanut sinua maailman ääriin…Onkohan tämä vastaus johonkin kirjoitushaasteeseen? Näkyy olevan Short Stories, tarinat. Pitääpä käydä katsomassa, olisiko se jotain sellaita, jota minäkin haluaisin tehdä. Kun nyt kuitenkin yritän kirjoitella jotain.

  12. Paljon on tapahtunut sulle, elämäsi ollut mielenkiintoista ja tapahtumarikasta! Jatka samaan malliin..;):) Kirjoitit kivasti!:) Leila

  13. Olipa hauskaa lukea Sinun elämänkertaasi ! Itse olen myös aloittanut seikkailuni täällä Saksassa , välillä Tanskassa ja Ruotsissa ja sitten tänne Saksaan päätynyt , ehkä….. Kuka tietää mitä vielä tulee ! Olen samaa mieltä tuosta : jos saa valita istumisesta tai tanssimisesta , niin tanssi !❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s