WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems.

Kaupunki taivaalla.

Leave a comment

Welcome to Acoma, Sky City, toivotti tienviitta.

Olimme ajaneet jo pari tuntia hotellista länteen, kohteenamme Acoma. Olin vuosia sitten hankkinut yhden acomalaisen saviastian, ja pidän siitä kovasti. Nyt sopivasti saimme tämän myös matkasuunnitelmaamme, ja niin että se oli sokerina pohjalla koko Uuden Meksikon matkamme varrella. Sieltä asui myös se savenvalaja, jonka maljakoita olin ihastellut Santa Fessä. Tie oli hiljainen, autio.  Muutama mesa nosti päätään, ja arvuuttelimme, joko tämä on se kylä, johon olemme menossa.

_DSC0333 blog

Ei vielä. Tuolla he olivat asuneet vuoteen 1100 asti ja tuntemattomasta syystä muuttaneet toiseen paikkaan, mikä ei ollut kovin kaukana tästä. Saavuimme Visitor Centeriin juuri ennen pikkubussin lähtöä mäelle. Emme edes ehtineet nostaa rahaa mahdollisia, siis  varmasti tapahtuvia, ostoksia varten. Bussia ajoi noin kolmekymppinen acomalainen nuori intiaani. Matkustajia oli neljä, minä, Isäntä, noin viisikymppinen acomalaisnainen ja hänen lapsentyttärensä, ehkä viisivuotias. Kiva ja intiimi ryhmä! Nuorimies Brandon oli loistava opas, hänen tietonsa kansastaan ja sen historiasta oli pohjaton. Hän kertoi sen ylpeänä ja innostuen lisää, kun huomasi meidän todella olevan kiinnostuneita.

_DSC0339 church

Pysähdyimme ensin kirkon eteen. Se oli rakennettu 1640-luvulla, kun espanjalaiset valloittajat hallitsivat aluetta. Kattoparrut ja muu puutavara oli kannettu ilman nykyajan apuja noin 40 mailin päästä, hartioilla. Jos puu oli sattunut koskettamaan maata, se ei enää ollut pyhä, ja intiaanien täytyi palata hakemaan uusi ponderosa männyn runko. Uskomatonta!

Kirkko oli korkea ja suuri. Katolilainen uskonto vallitsee espanjalaiseten käännytystyön ansiosta. Kylään sai lunastaa kamerakulkuluvan, $14, mutta sillä ei saanut kuvata kirkkoa eikä hautausmaata. Kaikki se oli pyhää, ja koskematonta turisteille. Satoja vuosia vanhat öljymaalaukset koristivat kirkon seiniä sisältä, korkealla melkein katon rajassa, alttari oli puinen, korkea ja värikäs. Muutama penkki oli seinän vieressä, muuten lattia oli muhkuraista hiekkaa ja multaa, avoin, tallautunut satojen vuosien varrella kivimäiseksi. Kirkon kaksiovinen sisääntulo oli kauniisti patinoitunut ja kulunut. Pyysin saada ottaa siitä kuvan. Brandon mietti kauan, olinko mahdollisesti henkilö, joka sen kunnian olisi ansainnut. Ja sain luvan kuvata, kunnes hän oli ensin sulkenut oven ja vielä vannotti ottamasta niin, ettei sisätiloja näkyisi. Otin yhden kuvan, näytin sen hänelle, ja sain hyväksynnän. Olin kiitollinen!

Hautausmaa oli kirkon edessä. Sitä reunusti matala kiviaita, mikä loppui vuorenreunalteelle. Seinässä oli pyöreä kolo. Miksi? Brandon kertoi sen olevan niitä sieluja varten, jotka olivat menehtyneet muualla kuin tässä vanhassa kylässä, ja se oli portti, josta palata esi-isiensä luo. Käsivarteni karvat nousivat pystyyn tästä mahtavasta ajatuksesta! Hiljaa kuitenkin ajattelin, että eikös tuon matalan aidan yli olisi yksi sielu hyvinkin hypännyt. Acoma poikkesi Taosista, missä sai kuvata mitä halusi, kameraluvalla tietysti, mutta mikään alue ei ollut rajoitettu. Taosissa pienet kaupat olivat kaikki adobi rakennusten sisällä, niissä myytiin koruja, saviastioita, leipää, salviakimppuja, unisieppareita jne. Acomassa kauppiaat olivat kaikki nostaneet työnsä pöydille kotiensa eteen. Ainoastaan savikulhoja ja ruukkuja.

_DSC0342 blog

Tutustuimme matkaseuralaisiimme lähemmin kierrellessämme kylää. Nainen, jonka nimieä en yhtään muista, muuta kuin että se tarkoitti intiaanien kielellä henkilöä, joka rakentaa puutarhaa ja kasvimaata, kertoi asuvansa mesan alapuolella olevassa nykyaikaisemmassa kylässä. Hänellä on kotitalo mesalla. Pieniä asuntoja oli noin pari sataa. Hänen perheensä oli Sun  klaania ja Branonin perhe oli Turtle klaania. Naisilla oli suuri valta Acomassa. Perheen nuorin tytär oli aina perijä, sillä hän eli todennäköisesti kauimmin ja pystyi näi huolehtimaan ikääntyvistä vanhemmistaan ja sisaruksistaan. Miesten valta rajoittui hallintaan ja suunnnitteluun, traditioiden vahvistamiseen ja ylläpitämiseen. Nyt tässä vanhassa kaupungissa asuu täyspäiväisesti ehkä noin parikymmentä henkilöa. Kaikki olivat heidän sukulaisiaan tai tuttuja, ja jokaista Nainen tervehti halaten ja iloisesti. Muutama pieni vauvakin tuotiin ovelle näytille. Harmittelin, ettei meillä ollut kuin $12 taskussa ja ostokset jäivät vähäisiksi. Kerroin Naiselle ihanista, kalleista ruukuista, joita olin nähnyt Santa Fessä. Muistin sukunimen Antonio. Hän maisteli nimeä kielellään ja kysyi muistinko etunimen. En, valitettavasti en. (Jatkoa seuraa tähän tarinaan myöhemmin!) Ostin mustavalkoisen pienehkön astian myyjältä, jota Nainen kutsui siskokseen. Se ei ollut vanha tyypillinen oranssi-musta-valkoinen acoma vaan uudempaa graafista kuviota. Kaunis. Teimme sopimukset maksusta kierroksen jälkeen, kunnes saapuisimme takasin turistikeskukseen.

_DSC0361 blog

Kierroksen jälkeen oli mahdollisuus joko palata pikkubusilla tai kavuta vuorenrinnettä alas omin nokkineen. Putous oli suora ja huima! Vaikka koloja oli hiottu rinteeseen kengän astua, päätimme varmuuden vuoksi palata seurueemme kanssa bussilla!  Ehkä joku toinen kerta uskallamme moiseen seikkailuun!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s