WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems.

kysymyksiä ja arvoituksia

4 Comments

Salamyhkäisyyttä ja kutsu.

Olimme kierroksella Acomassa. Pienen ryhmämme jäsen, Nainen, jolle kerroin olleeni aivan ihastuksesta mykkänä nähtyäni saviruukun, jonka joku hänen kansansa jäsen oli tehnyt, miettiskeli ja ihmetteli, kukakohan oli kyseessä henkilö. Antonio? Ei, ei osannut sanoa. Mesalla oli paljon hänen tuttujaan ja sukulaisiaan, ovet kävivät, kun häntä tultiin tervehtimään. Uusia vauvoja näytettiin. Naisella oli asunto pueblossa, vanhassa kylässa, mutta hän pääasiallisesti asui vuoren juurella olevassa kylässä. Acomalaiset astiat ovat minun makuuni ja rahattomana mietin, kuinka saisin edes yhden ostettua. Kun Nainen esitteli yhden myyjistä sisarenaan, valitsin hänen ruukuistaan mustavalkoisen. Sovimme maksusta Mesan alapuolella, kierroksen tultua loppuun. Sopi hyvin. Nainen esitteli oppaan poikanaan. Siis äiti ja Poika. Wow! Poika tuo rahan takaisin Mesalle. Sopi meille kaikille hyvin.

Nainen, joka oli ystävällinen ja jonka kanssa seurustelu soljui meille sopivaan tyyliin, ei kuitenkaan sitä ennen ollut sanonut mitään sukulaisuhteestaan. Nyt mäen alla hän kertoi, kuinka hänellä käy eräs ranskalainen opettaja joka kesä viikon verran vierailulla ja nauttii yöpyä Mesalla. Valoitta, tähtitaivasta ihaillen. Olette tervetulleita vieraakseni, hän sanoi, voitte asua kotonani Mesalla ja tulen tekemään teille ruokaa ja pitämään teistä huolen. Yllätyin! Wow! Kutsu oli taivaallisen odottamaton ja ihana. Katsella yöllä tähtitaivasta paikassa, missä alkuasukaat ovat asuneet satoja vuosia, kuunnella hiljaisuutta yöllä ja kolibreja päivällä.  Istua alkuperäiskansan kanssa ja kuunnella heidän historiaansa. Lupasimme ottaa yhteyttä, hän antoi osoitteen. Kerroin tästä myöhemmin hotellin lahjaliikkeessä olevalle naiselle, hän sanoi kutsun olevan aivan ainutlaatuinen, jopa ennenkuulumaton. Acoma kansa on hyvin kiinteä, jopa salamyhkäinen ryhmä, ulkopuolisille mystinenkin. Olimme saanet odottamattoman lahjan.

Kaupantekoa ja osto.

Viimeisenä päivänä kiersimme Albuquerquen vanhaa kaupunkia. Ensimmäisessä galleriassa pystyin ohittamaan Antionio-ruukun. Aikamoista mielenvahvuutta, sanoisin. Kiersimme katuja ja kauppoja, kuuntelimme musiikkia pienellä terassilla. Söimme jäätelöt kaupassa, minkä omisti New Yorkista kotoisin oleva kreikkalaissyntyinen mies. Muistelimme Astoriaa, New Yorkia ja Long Islandia yhdessä, kiirehtimättä. Vielä pyörähdys yhteen toiseen galleriaan ja…olin ansassa!  Sam erikoistui Native Native American Indian tuotantoon. Paitsi saviastioita, liikkeessä oli mitä upeimpia hopea- ja turkoosikoruja.  Minulla oli silmiä vain yhteen kohteeseen. Frederica Antonio oli ollut siellä aamulla. Hän myy ruukkujaan vain valikoituihin liikkeisiin. Niitä ei todellakaan synny suurtuotantoon. Käsintehtyä, ainostaan aineista, joita luonto suo; savi, jukka- ja muista kasviskuiduista tehdyt siveltimet, värit maasta ja luonnosta.  Miten voi joku saviastia olla niin kiehtova? En saanut katsettani siitä irti. Minkä hintainen se mahtaisi olla? Wow! Kävimme kauppaa klassisin menoin. Sam tiesi, että ostaisin, minä tiesin, että ostaisin, mieheni tiesi, että ostaisin. Mutta mikä on se hinta, että kaikki olisimme tyytyväisiä kauppaan? Pääsimme yhteisymmärrykseen pitkän keskustelun aikana. Lupasin miehelleni, etten enää osta mitään muuta. Kolmeen kuukauteen! Kallein matkamuistoni, koskaan! Sain mukaani myös sinä aamuna otetun valokuvan, missä Frederica oli kolmen savia-astian kanssa, kuvassa myös ostamani ruukkku. Loistavaa  taustahistoriaa alkuperästä.

Kysely ja vastaus.

Kotiin tultuamme katselin sitä mustavalkoista ruukkua tarkemmin. Pohjassa oli nimi M.C. Antonio. Oh! Lähetin Samille e-mailin ja kysyin, oliko tämä ruukunvalaja mitään sukua Fredericalle. Oli, serkuksia. Siis Mesalla mukanamme kulkeva Nainen oli siis myös Frederican serkku. Miksi hän oli ollut niin salamyhkäinen, kun kysyin aiemmin ruukuista? Luulen, että se oli hänen tapansa antaa kansansa jäsenille rauhan, etteivät he tulisi häirityiksi turistilauman takia. Yksityisyyden varjelua. Hän kyllä ymmärsi puheestani, että olin rakastunut heidän historiaansa ja tuotantoonsa ja arvostin heitä hyvin syvästi siitä kaikesta. Kutsu vierailulle oli hänen kädenojennuksensa  Acoman salaisuuksiin. Löydänkö?

4 thoughts on “kysymyksiä ja arvoituksia

  1. Kaunis tarina. Se jää muistoksi ruukun tarinana.

  2. So loved hearing of Acoma people. It was my best trip of America, to see such a group of original Indian people of America. They were so kind and amazing artist. So happy that you and Bob enjoyed your time. Will send you photo of my small pottery when we go back to AZ. Hugs!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s