WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems even.


4 Comments

Mikä oli matkamme pääkohde?

-Isännälle se oli Monument Valley.

-Minulle Mesa Verde. 1/2

-Yhteisesti se oli Santa Fe.

Siis 13.

Kaikki muu tähän mennessä oli minulle vain preluudia. Odotin eniten Mesa Verdeä. Sinne olikin pitkä matka! Varasimme hotellin kahdeksi yöksi Durangosta, Coloradosta. Esite kertoi sen olevan 45 minuutin päässä Mesa Verdestä. Tiesimme, että joudumme ajamaan sen verran takaisinpäin heti aamusta. Mikään ei missään vaiheessa kertonut, tai emme huomanneet, että kansallispuiston vierailukeskuksesta oli sen lisäksi vielä toista tuntia ajettavaa ennen ensimmäistä tärkeää pysähdystä! Oh …well…Ajelimme edestakaisin turhia maileja. Mutta allamme oli Ford Focus ja radiossa soi kovaäänisesti sirius-radio ja country musiikki. Mesa Verdeä on ollut asutettu noin vuodesta 1100 vuoteen 1330. jolloin alue yht’ äkkiä tyhjeni. Todennäköisesti kuivuus ja huonot viljelyolosuhteet ajoivat asukkaat lähiseutukyliin. Täältä ovat lähtöisin Hopi, Zuni, Acoma ja Laguna heimot. Alueelta on löytynyt yli 600 erikokoista kyläyhteisöä, joista vain osa on kunnostettu turistimia varten. Suurin osa kunnostetuista on 80% alkuperäisiä, suoranainen ihme! Kuiva ilmasto ja kalliokielekkeet mikä suojasivat sateelta ja tuulelta aikoinaan, ovat suojelleet aluetta satoja vuosia vielä sen tyhjenemisen jälkeen.

1. Cliff House.

Keskellä Suurta Mesaa (mesa=tasalakinen vuori) on Cliff House  (Kieleke talo), moni-kerroksinen raunio, Se on  suurin ja tunnetuin alueella. Se oli etelä– ja lounais-suuntainen, mikä tarjoaa enemmän auringonlämpöä talvella. Paikassa oli 200 huonetta, samoin varastotilat, avoimet tuomioistuimet, kulkutiet, ja 23 kivaa. Yli 700 vuotta vanha asumus on rakennettu hiekkakivestä, puisista palkeista ja laastista. Monet huoneet olivat kirkkaasti maalattuja.

 2. Balcony House.

Korkealla reunalla itään päin avautuen on Balcony House (Parveke talo) jossa on  45 huonetta ja 2 kivaa. Se on ollut kylmä asukkailleen talvella. Nykyisin kävijä kiipeää noin 10 metriä pitkät tikkaat ja ryömii noin 4 metriä pitkän tunnelin läpi. Ulos pääsi kulkemalla sarjan kallioon hakatuilla varpaankoloilla, sen uskottiin olevan ainoa saapumis- ja poistumisreitti asukaille, ja se teki pienen kylän turvalliseksi ja helpoksi puolustaa. Eräästä logista löytyy päivämäärä AD 1278, joten se on todennäköisesti rakennettu juuri ennen kuin Mesa Verden ihmiset muuttivat pois maastosta Viralliset kaivauksia on johtanut Jesse Nusbaum, yksi ensimmäisistä tarkastajista Mesa Verden kansallispuistossa vuonna 1910. Vierailijat voivat tulla Parveke taloon ainoastaan rangeropastetetuilla kierroksilla.

Kursiivilla kirjoitetetun tekstin käänsin huolettomasti wikipediasta ja lisäsin omiani. Opetin oppaalle yhden suomalaisen sanan. Arvaatko minkä? Kiva!


20 Comments

kesäviinit

http://www.pienilintu.blogspot.fi/search/label/Makroviikot

20140729_075417

Jostakin syystä en saa eilen otettuja juomakuvia ladattua. Miniäni tekee aivan mahtavia kasvis- ja hedelmäjuomia blenderillä; aurinkoisen keltaisia, oranssin punaisia, vihannesten vihreitä. Eilen valmistui banaani-, papaya- ja ananasjuoma sekä kale- ja vesimelonijuoma! Kuvat sitten, kun taas on enemmän aikaa postata. Valmistelen huomista Suomeen lähtöä; viikonlopulla juhlimme tätini 90-vuotispäiviä ison sukulaisjoukon kesken. Samoin olen luvannut vaatelahjoituksen hyväntekeväisyydelle tällä viikolla, enkä ole vielä edes aloittanut keräilyä. Toivottavasti eBayssä olevat tuotteeni eivät vaan myy tänään, en ehdi lähettää! Kaikki viimetinkaan!

PhotoGrid_1406654431094

Tänään siis pöydälle pari kesäviiniä, teemana.

Saarellamme on noin kuutisenkymmentä viinitarhaa, mukavia päiväretken kohteita. Samalla voi mukaan saada paikallisia vihanneksia, hedelmiä, kukkia ja vaikka mustikkapiiraan. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa on Martha Claran kesäviinejä. En ollut otettu kummastakaan maistiaisissa, vaikka pullojen ulkoasu olikin kesäisen raikas ja hennon vihreää. Savignon blanc oli mauton ja toinen sekoiteviini oli laiha ja pettymys, väri lupasi paljon enemän. Pysähdyimme myös Duckwalk viinitarhalla, jossa kuuden hengen seurueemme jakoi yhden punaviinin ja pussillisen pitalastuja sekä Monterey Jack juustokimpaleen. Seura voitti viinin sielläkin tällä kertaa. Valitsimme punaviinin, systeemillä neljä kahta vastaan. Pindar ja Duckwalk, saman omistajan tarhoilta tarjoaa hyviä kevyitä lipittelyviinejä. Heidän jälkiruokaviininsä ovat maukkaita, tarjoan niitä joskus vieraille aamiaiseksi hedelmämehun kera, a la mimosa.

20140707_130226

Ystävillä nautittu italialainen the beach house viini sen sijaan oli maukas, raikkaan vihreä, kevyesti alkoholinen 12%. Etiketti jo itsessään luo kesäisen rantaloman tunnelman. Heidän Savignon Blanc sekä Pinot Grigio maistuivat kielellä hedelmällisinä ja raikkaina.

20140621_152040

20140707_122259

P.S. Kuvat on otettu galaxy4 tabletilla, missä ne näyttävät tummemmilta, terävimmiltä ja

värikkäämmiltä kuin omassa blogissani. Miksi?

 Muiden juomat löytyvät Pieni Lintu-makronapin alta.


Leave a comment

Matka jatkuu Durangoon.

12. Durango, Colorado

Saavuimme Durangoon aikaisin iltäpäivällä. Olimme ostaneet liput opaskierroksille Mesa Verdeen jo matkan varrelta, Cortezistä. Saimme kaksi matkaa, usein ne on rajoitettu loma-aikoina vain yhteen kierrokseen korkean kysynnän takia, meillä oli hyvä tuuri! Durangossa yövyimme kaksi yötä. Odotin saapuvani cowboy kylään, nimestä jääneen mielleyhtymän takia; vähän niinkuin peräkylään. Kaupunki olikin aivan ihana! Yliopistokaupunki.

20140606_210356

20140606_204005

20140606_203346  20140606_210824

Siinä oli uudempi puoli, Animas-joki juoksi läpi kaupungin ja loiskutteli iloisesti pikku koskissa. Main Streetillä ja numerokaduilla vanhalla Oldtownin puolella loisti menneen vuosisadan mukaisesti tunnelma ja tuoksut. Hotellit ja rakennukset oli palautettu vanhaan loistoonsa ja korjattu värikkäästi. Tunnelma rakentui hevosten ja kärryjen kitinään,  “huonojejn” naisten, jotka kokoontuivat hotellin nurkalla, huutoihin ja kovaan musiikkiin toisen kerroksen ulkobaarissa. Pieniin putiikkeihin ja ravintoloihin. Turisteihin. Ja kapearaiteisen juna-aseman viheltävään vanhanaikaiseen junaan.

20140606_190824

Kävelimme kadulla ja kävimme syömässä ravintolassa, Mahogany Grillessä, mikä oli vuodelta 1889, jos oikein muistan. Sisustus aitoa viktorialaista tummaa puuta, upeat kattomaalaukset, peilejä. Ruoka oli avant garde modernia ja palvelu häkellyttävän hienoa. Nautin siitä, Isännästä se oli liian hienoa hänelle. Tarjoilija muistutti nuorta Anthony Perkinsiä, annan anteeksi ruokailun kalliin hinnan! Muistin kuinka olimme usein syöneet Manhattanilla vanhoissa hotelleissa mieheni isovanhempien kanssa. He söivät aina ulkona. Aina! Isoisä ei edes tiennyt mistä keittiössä sai vettä! Cocktail hour martinit kotona ja ulos syömään. Kaupunkilaiselämää.

20140606_200715

Ajoissa nukkumaan jäätelökieskin kautta ja ylös suhtkoht aikaisin aamiaiselle ja Mesa Verdeen!

 


4 Comments

stops on the way to THE destination

10.  Gooseneck State Park

A little side tour was in order, Gooseneck! The headwaters of the San Juan River are in the San Juan Mountains of southwestern Colorado, which is the origin of 90 percent of the river’s flow. The San Juan flows 360 miles from its source to the Colorado River. At , now in the summer, the water level was low. The rock reminded me of clams, twisting in and out of the sight. The views extend for miles! The place was quiet, a few Japanese girls and maybe two, three couples had stopped to take pictures. It was burning hot outside, so our stop was a short one also. The river wiggles around the rock formations like it has done millions of years. I have seen a photo of this taken from a plane, and it is amazing! I was not able to capture it here.

2014 06 11_0901 blog

11. Bluff, Utah

From Gooseneck 25 miles west lies Bluff, Utah. A town of 320 people. We stopped there because they had a Post Office. We do send cards from our travels to family, sometimes friends, but to find a post office, huh, not always easy. Here was one! Across the street was a Fort, replica of days gone by. A gift shop inside offered items a la Wild West, Americana, Cowboy stuff. A lady in shop asked if we wanted to see a short film about how the town was settled. No, thanks, not this time.

2014 06 11_0906 blog

12. Four Corners

Turning South we reached the Four Corner Monument. This is the only place in USA where four states meet. It was marked with a plaque on the ground. The Star-Spangled Banner waived in the wind. The people laid themselves down on the ground, spread their legs and arms and thus were in four states at the same time! Kind of cool!

2014 06 11_0910 blog

2014 06 11_0913 blog

The buildings in back ground are stalls where Native Tribes from each state sell the wares. We had a great conversation with a Kiowa man, who had beautiful marker drawings. They were too specific to area and I did not see a place in my home for them. Too bad kind of, I would have liked to support him.