WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems.

kesäviinit

20 Comments

http://www.pienilintu.blogspot.fi/search/label/Makroviikot

20140729_075417

Jostakin syystä en saa eilen otettuja juomakuvia ladattua. Miniäni tekee aivan mahtavia kasvis- ja hedelmäjuomia blenderillä; aurinkoisen keltaisia, oranssin punaisia, vihannesten vihreitä. Eilen valmistui banaani-, papaya- ja ananasjuoma sekä kale- ja vesimelonijuoma! Kuvat sitten, kun taas on enemmän aikaa postata. Valmistelen huomista Suomeen lähtöä; viikonlopulla juhlimme tätini 90-vuotispäiviä ison sukulaisjoukon kesken. Samoin olen luvannut vaatelahjoituksen hyväntekeväisyydelle tällä viikolla, enkä ole vielä edes aloittanut keräilyä. Toivottavasti eBayssä olevat tuotteeni eivät vaan myy tänään, en ehdi lähettää! Kaikki viimetinkaan!

PhotoGrid_1406654431094

Tänään siis pöydälle pari kesäviiniä, teemana.

Saarellamme on noin kuutisenkymmentä viinitarhaa, mukavia päiväretken kohteita. Samalla voi mukaan saada paikallisia vihanneksia, hedelmiä, kukkia ja vaikka mustikkapiiraan. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa on Martha Claran kesäviinejä. En ollut otettu kummastakaan maistiaisissa, vaikka pullojen ulkoasu olikin kesäisen raikas ja hennon vihreää. Savignon blanc oli mauton ja toinen sekoiteviini oli laiha ja pettymys, väri lupasi paljon enemän. Pysähdyimme myös Duckwalk viinitarhalla, jossa kuuden hengen seurueemme jakoi yhden punaviinin ja pussillisen pitalastuja sekä Monterey Jack juustokimpaleen. Seura voitti viinin sielläkin tällä kertaa. Valitsimme punaviinin, systeemillä neljä kahta vastaan. Pindar ja Duckwalk, saman omistajan tarhoilta tarjoaa hyviä kevyitä lipittelyviinejä. Heidän jälkiruokaviininsä ovat maukkaita, tarjoan niitä joskus vieraille aamiaiseksi hedelmämehun kera, a la mimosa.

20140707_130226

Ystävillä nautittu italialainen the beach house viini sen sijaan oli maukas, raikkaan vihreä, kevyesti alkoholinen 12%. Etiketti jo itsessään luo kesäisen rantaloman tunnelman. Heidän Savignon Blanc sekä Pinot Grigio maistuivat kielellä hedelmällisinä ja raikkaina.

20140621_152040

20140707_122259

P.S. Kuvat on otettu galaxy4 tabletilla, missä ne näyttävät tummemmilta, terävimmiltä ja

värikkäämmiltä kuin omassa blogissani. Miksi?

 Muiden juomat löytyvät Pieni Lintu-makronapin alta.

20 thoughts on “kesäviinit

  1. Nyt löysin täältä ylhäältä tämän kommenttilootan – en varmaan silloin osannut katsoa oikeasta paikasta.
    Viini on viisasten juoma!

  2. Mielenkiintoinen viinipostaus, mutta vielä isompi, hienompi juttu, että tulet synttäreille!

  3. Jos ei olisi viime tippaa en saisi mitään valmiiksi😉

  4. Ihania makuja tekee miniäsi.

    Huh, helle saa lukemaan olemattomia, luin “sekoiluviini”, vaikka kyseesä olikin sekoiteviini. Anteeksi.

    Ei ole takuuta että viini kutkuttelisi makuhermoja, vaikka hinta onkin korkea.
    Makuasioitahan nämä ovat vahvasti..-)

    Voikohan vaikuttaa näyttöjen erilaisuudet, kirkkaus yms. En osaa sanoa tarkemmin.

    • Liplatus, kuumuuskin voi aiheuttaa sekoilua, hih. Miniät ovat niin tehokkaita, hyviltä maistuivat. Makuasiat ruoissa ja juomissa vaikuttavat, ja tilanne ja ympäristökin. Iloista tätä viikkoa!

  5. Oi voi, tuonne kun pääsisi! Myöskin miniäsi juomat kuulostavat ihanilta.

  6. Der Seidenspinner, ehkä joskus. Lyhyen lentomatkan päässä🙂

  7. Näin kesäaikaan maistuukin mieluummin valkoviinit.
    Nuo miniän juomat ovat tietenkin terveellisempiä🙂

    Mukavaa elokuun alkua!

  8. Näissä ihanissa viinitarhakuvissa on se paha puoli että tästä on pakko lähteä ostamaan pullo viiniä, vähän juustoa ja hedelmiä ja alkaa itse myös herkuttelemaan.🙂

  9. Hyvät kuvat!

  10. brightoneagle, niinhän se usein käy, mielleyhtymiä. Eikä sinällään yhtään paha, tällä kertaa😀 Terkut sinne kauas!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s