WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems.

kavereita ja kukkia

2 Comments

Kiirehdimme temppeliltä takaisin hotelliin, olihan meillä kello neljän tapaaminen Minnan kanssa hotellin aulassa. Poikkesimme kuitenkin ensin pankkiin temppelin lähellä, helppoako on nostaa käteisrahaa automaatista! Ei niinkään. Lauantaina. Ja kaikki nappulat olivat japaniksi! Tietysti. Yritimme katsella, olisiko joku englantia-puhuvan näköinen henkilö pankin edesssä. Nope. Naisihminen vihdoin astui pankkiin, onneksi, katsoi meitä kuin pankkirosvoja, mutta auliisti sitten auttoi. Sorry, kone näkyy hyväksyvän vain Kioton Pankin asiakkaat. Seuraavaksi pieneen ruokakauppaan, minkä yllä loisti iso ATM kilpi. Sama juttu. Hyvä ettei kone syönyt kaikkia korttejamme! Kokeilimme myös Nordeaa, jos vaikka siru olisi ollut vastaus. Olimme siis rahatta.

Onneksi pankkikortit kelpaavat takseihin.

Olimme hotellissa varttia vaille neljä. Seurueemme oli jo paikalla odottamassa. Minnan miehelläkin oli tilaisuus tulla mukaan ja oli ilo tavata heidät molemmat. Esittelyn jälkeen Isäntä lähti vielä lähi 7-Eleven kauppaan, jossa tiesi varmasti saavansa käteistä. Sillä aikaa käväisimme hotellihuoneesamme ja vaihdoin toiseen asuun. Hotellin concierge, Naomi, oli luvannut etsiä meille hyvän ravintolan illaksi. Mutta se olikin niin suosittu, ettei siellä ollut tilaa kuin ennen viittä tai yhdeksän jälkeen. Minnalla oli yllätyksenä neljä pääsylippua ikebana näyttelyyn, jonne mielelläni halusin ja se olisi auki vain seitsemään. Jätimme siis ravintolan valinnan oman onnensa nojaan; kyllä me jotain löydämme. (Siinä vaiheessa olin jo ehtinyt kertoa koko elämänkertani, eipä siinä ei paljon olekaan, mutta hermostuneena lörpöttelen sekalaisesti, kuten tiedätte.) Kukkanäyttely oli tavaratalo DAIMARUn yläkerrassa. Kahdessa huoneessa oli runsaasti erilaisia asetelmia, klassisia ja mielikuvituksellisia, suuria ja näyttäviä. Tuttuja kukkia ja pensaanoksia, yhdessä jopa muutama paksu koivunoksa! Kotoista. Miehet keksivät itselleen omia jutunaiheitaan, englanti äidinkielenään. Isäntä antaa minun rauhassa tarinoida suomea, koska hän tietää, ettei minulla ole tilaisuutta usein puhua suomalaisten kanssa kasvotusten. Minusta on kivaa kuulla toisten tarinoita. Tyttäreni kerran pienempänä kysyi, äiti, miksi sinun aina tarvitsee jutella kaikkien kanssa? Sanoin, että saan kertoa omat tarinani, mutta saan aina, AINA, parempia tarinoita takaisin.

Niin kävi nytkin.

Pikaisella turistimatkalla saa pikaisen kuvan uudesta maasta tai kaupungista. Mutta millaista siellä on elää ja asua? Päivästä päivään, vuodesta vuoteen. Minna ja perheensä ovat uusia Japanissa. He ovat tulleet Japaniin Minnan työn takia ja muuttaneet sinne Englannista. Oli mielenkiintoista kuulla hänen tutkimustyöstään pienten lasten kielenkehityksestä ja kuinka sitä voidaan käyttää hyödyksi vieraan kielen oppimisessa. Ja kuinka uuteen kultturiin ja tapoihin totutellaan, kuinka tulla toimeen maassa, missä ei puhuta englantia. Kuinka omat lapset ovat sopeutuneet. Hän kirjoittaa näistä blogissaan Our Osaka Blog. Tämä blogi antoi meille hyviä neuvoja etukäteen esimerkiksi japanilaisista vessanpöntöistä. Hyvä, että tiesimme ennen matkaa!  Mielenkiintoinen juttu oli sekin, että japanilaisilla naisilla on kaksi ääntä, oma kotiääni ja työssä käytettävä kohtelias, ja pari oktaavia korkeampi, ääni. Ilmankos he kaikki ovat niin kohteliaan tuntuisia ja sanoisin naisellisia. Minä pärjäisin huonosti altollani siellä, luulen.

Niin Tokiossa kun monessa muussakin maassa, tavaratalot tarjoavat usein ravintoloita, missä on hyvät ruoat ja edulliset hinnat. Päädyimme sitten syömään kiinalaiseen ravintolaan samaisessa tavaratalossa. Valitsimme listalta omat ruokamme. Haluammeko ehkä viiniä? Minna kysyi. Mielellään, kiitos. Hänen miehensä kysyi tarjoilijattarelta, voisimmeko tilata pullon. Ei. Ei, ei pulloa, sanoi tarjoilija, sen näköisenä, että tuskin sitä on kukaan aikaisemmin kysynyt. Siis kaksi valkkaria naisille, yksi punaviini sekä yksi olut miehille. Ruokailun edetessä, toisen lasin aikaan, valkoviini olikin loppunut niin, että heillä oli vain lasillinen. Siis yksi valkkari ja kaksi punaista. Kiinalainen ruoka Japanissa oli erilaista kuin kiinalainen ruoka New Yorkissa. Se maistui kuitenkin hyvin ja jutut jatkuivat. Ruokailun jälkeen kävelimme pitkillä katetuilla kauppakaduilla, ostamatta tai katsomatta mitään. Juteltiin. Olimmeko jo nähneet Kultaisen Palatsin? Emme vielä. Onko teillä aikaa tulla Osakaan? Ei, valitettavasti ei tällä matkalla. Kävelimme heidät juna-asemalle, hyvästelimme. Oli kiva tavata! Muistinko edes kiittää illallisesta? Tuhannet kiitokset, Minna ja Tim.

Kävimme Kultaisessa Palatsissa seuraavana päivänä ja jouduimme yöpymäänkin Osakassa.

2 thoughts on “kavereita ja kukkia

  1. Hih! Naureskelen edelleen hauskan iltamme tapahtumille ja jutuisteluille. Kiva että ehditte meitä tapaamaan! Seuraavasti nähdään sitten ehkä New Yorkissa…?🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s