WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems.

vastauksia omiin kysymyksiini-2

15 Comments

1. Mistä löydän parhaimmat aiheet kuviini tai kertomuksiini?

Matkoilta löytyvät parhaimmat kuvat, koska näkymät ovat uusia. Harvoin, jos koskaan kuvaan samaa maisemaa, kärsimätön kun olen. Jos ei onnistu ensimmäisellä kerralla, olkoon!  Usein kuvani ovat  ruokapöydältä, värikkäät annokset tai ruoan tunnelma, eikä tarvitse lähteä pitkälle vaeltamaan. Kertomukset löytyvät yllättävistä tapahtumista ja yhteensattumista. Pikaisista kohtaamisista, “kuin kaksi laivaa yössä.” Ihmisistä, jotka löytyvät vuosien jälkeen tai merten takaa. Hetken huumorista.

Hiljaista Hong Kongissa

2015 03 20_5140

2. Mikä on aikaisin muistikuvani?

Olin tätini luona oljamissa, kuten Karjalassa sanotaan, ja täytin siellä viisi vuotta. Muistan öljylamput seinällä, niiden hajut. Esteri Toivosen ja Armi Kuuselan kansikuvat liimattuina senkin lasioviin. Ihailimme heitä, minulta kysyttiin kumpi on kauniimpi. Pidin Esteristä. Leikin lumessa, olihan maaliskuu, mutta pientä lasten lapiota ei ollut talossa ja sain puisen kauhan leikkiini. Posteljoonista se oli hauskaa. Nukuin vintillä, minkä tuoksun muistin vielä uudelleen monen vuosikymmenen jälkeen! Serkkuni, huomattavasti vanhempi luki minut illalla nukkumaan, tai joskus hiippaili hiljaa sulhasensa kanssa, mutta tarkistivat ensin, että ehdottomasti nukuin. Tietysti nukuin.

Armi ja Esteri

3. Minkä esineen olen omistanut kauimmin?

bracelet

Kauimmin muistan omistaneeni ranneketjun, jonka tätini on antanut minulle joskus 60-luvulla. Se on intialaisen näköinen ja siinä on merkit, mutta en ole ottanut selvää, mistä se on kotoisin. Olen korjuuttanut sen kaksi kertaa, mutta siitä on taas kaksi lenkkiä irti. Eikä se mahdu enää ranteeseeni. Onpa minulla pari lusikkaa kansakoulun urheilukilpailuistakin. Sekalaisia. Usein valitsin, jos sai valita, jonkun kirjan, ne ovat kadonneet.  Monia tavaroita ei ole muuttojen kautta kulkeutunut edes kotonta mukaan. Tai sitten ne ovat jääneet matkanvarrelle. Luulen, että jossakin laatikossa on vanha nukke, jolle äiti teki uudet vaatteet.  Teinikalenteri, vanhoja valokuvia.

4. Mitä kirjaa minulle on lapsena luettu?

Topeliuksen satuja ja Kultaisia kirjoja. Kun opin itse lukemaan, pidin kirjoista ja herkästi uppouduin satujen tunnelmaan. Lumikki on kuollut! Elokuvana lapselle vaikuttava kokemus. Kun tulin kotiin kerroin äidille kaiken, minkä Lumikki oli sanonut. Elokuva oli Disneyn klassikko, ja englanniksi!

5. Olenko kirjojen lukija?

Ja sitten opin lukemaan Aku Ankkaa! Ja sitten kirjastonkirjoja! Nykyisin olen ja en. Pidän kirjoista hyvin paljon, mutta luen kausittain kirjan ja sitten on taukoa. En varsinaisesti osta kirjoja, paitsi blogikavereiden julkaisuja, vaan saan niitä tyttäreltäni ja ystävättäreltäni, jotka molemmat ovat hurjia himo- lukijoita! Kirjakaupat ovat hävinneet kauppakeskuksista melkein kokonaan. Kirjan sivut ovat paljon ihanammat koskettaa, hivellä pintaa ja nauttia erilaisista kirjaintyyleistä. Mikä onkaan ihanampaa kuin istua mukavassa tuolissa, viltti jalkojen lämpönä ja siirtyä toiseen maailmaan. Hetkeksi tai jopa tunneiksi. En ole lukenut yhtään kirjaa tietokoneella. Laraan jatkuvasti puutarha- ja sisustukirjoja.

2015 03 20_5162 blog

6. Mistä nykyaika kärsii?

Yleismaailmallisesti aikamme kärsii sotaisuudesta, rotuvihoista ja huumeista. Epärehellisistä valtion virkamiehistä. Oman maailmani sisällä, paikallisesti,  nuorison asuntopulasta, työttömyydestä, saastuneesta vedestä.

7. Mitä arvostan tänä päivänä?

Perhettä, terveyttä, ystäviä. Nopeaa yhteyttä ympäri maailmaa, lentäen tai tietokoneella. Arvostan kansainvälisyyttä ja tietojen nopeaa jakoa.

pansies

8. Kenen kanssa haluaisin viettää päivän?

Varmasti jokainen haluaisi viettää edes vielä yhden päivän läheisen kanssa, josta aika on jättänyt, äidin, isän, sisaren.  Tai ystävän, joka kaukana sairastaa. Toinen vaihtoehto olisi selvänäkijän; kuinka viettäisin loppuelämäni niin, että siitä olisi iloa, hyötyäkin ja osaisin hoitaa leiviskäni oikein? Oikeasti viettäisin sen hyvän ystävän kanssa. Mikään ei voita samanhenkisen ihmisen seuraa, yhteistä jostakin asiasta kiinnostusta. Ja lasillista viiniä tai kahvikupposta.

kahvihetki

9. Kenen kanssa haluaisin viettää yön?

white blanket blog

Toivon, että Isäntä jaksaisi tuhista vierelläni vielä kauan. Mutta entäs vanhan poikaystävän? Sen, jonka kanssa en yötä viettänyt silloin. Tämä on todella hypoteettinen kysymys ja vastaus on kieli-poskessa kirjoitettu. Antaa menneiden olla! Oikeasti, vietän sen kuitenkin oman mieheni kanssa, hän oli nuorena vähän John Travoltan näköinen, heh, vaikka ei se näkö ole pääasia vaan sydän. Kohta jo 44 vuotta!

10. Tänään minua kohtaa onni! Mitä pukisin päälleni?

viitta

Toivottavasti löydän jotain nopeasti, en haluaisi olla nakuna! (Jos se on vanhan poikaystävän tapaaminen, jotain 60-luvun hippiä.) Jotain pehmeää neuletta, kashmiria, villaa, kietoutuisin asuun, jossa voisin olla kaunis tai jonka kanssa voisin yhtä hyvin rentoutua sohvan nurkkaan. Onnen luonteesta riippuen, tietenkin❤

15 thoughts on “vastauksia omiin kysymyksiini-2

  1. Ihana muisto nuo missien kuvat, ja takuuvarmasti nukuit, kun serkku lähti sulhasen luo!

  2. Kun ynnään vastauksia, niin tulen tulokseen, että olet hyvin naisellinen, moderni maailmankansalainen. Sydämellinen kaunosielu , myös hyvän ruuan ja juoman ystävä.

  3. aimarii! Ohoh, mielikuvituksesi on rajaton😀 Mutta kauniisti kirjoitit, otan kohteliaisuutena, tietenkin❤ Kiitos, yritän itsekin uskoa🙂

  4. Mukavat kysymykset ja vielä mukavammat vastaukset. Monessa kohtaa olisin vastannut aikalailla samoin.

  5. arleena, kiitokset! Joko itse teit? Vie toki mukanasi. Keksin lähiaikoina uusia kysymyksiä, odottakaas🙂

  6. Olipa ihanat vastaukset kysymksiin, niistä näkyy että olet sisäisestikkin kaunis ihminen ♡ ja nuo kuvasi ovat aina yhtä upeita!
    Itse en oo vielä saanut vastattua kaikkiin kysymksiin mutta aloittanut olen jo, koitan pistää töpinäksi..

    • irkkunen, kiitos ja kiitos! Minun blogini on kuin se kissan kuva facebokissa, ihana pieni pentu naamakuvana, mutta aika rönttöinen vanha katti oikeesti😀 Kaunis kiitos sinulle kauniista sanoistasi❤ Odottelen vastauksiasi, uusi haaste on jo työn alla🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s