WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems.

pihamyynnin ilot ja yllätykset

8 Comments

Pöytien kattausta tavaraa kannetaan lisää.

Pöytien kattausta, tavaraa kannetaan lisää.

Naapurini Mary Ellenin sisko muuttaa. Kaikkea tavaraa ei voi mukaansa raahata useamman osavaltion väliselle matkalle. Naapuri on hyvä pihamyyntien järjestäjä ja erittäin asiatietoinen mitä keräilykamaan tulee. Hän ostaa näppärästi muiden pihoilta ja keräilykeskuksista ja myy netissä. Joskus aivan odottamattomin voitoin. Kerran hän löysi Swarovskin rintaneulan vitosella ja tutkittuaan sitä kotona tarkemmin, möi netissä melkein satasella. Minusta ei koskaan tule niin hyvää myyjää, eikä ostajaakaan. Mutta kun Mary  Ellen kysyi, jos joutaisin laittamaan arvotavarani, heh, pihalleni samaan aikaan, saisimme trafiikkia lisää. Niin lupasin. Yleensä päivä kuluu nopeasti ja monenlaisia keskustelukumppaneita ilmaantuu paikalle. Muutamasta täysin vieraasta on tullut puolituttuja. Tiedän, että ranskalais- armeenialainen rouva tinkii miellyttävästi, siis kasaa neljän hinnalla pinoonsa ainakin kuusi. Oletan hänen myyvän tavaraa eteenpäin, perustaen hänen  tavaravalintaansa. Hyvä niin. Tiedän, keitä pitää pitää silmällä tarkemmin. Silloin huudan Isännän seuraksi. Pikkuperheitä ilmaantuu, etsien lapsille vaatteita ja pelejä, useammat salvadorilaisia. Intialaiset ne vasta ovat pihejä! Vaikka huomaavat, että tavara on uutta, niin ilmaiseksi tulisi antaa. He jaksavat tinkiä nollaan, ja annan ilmaiseksi. Melkein. Pari vanhaa miestä poikkeaa kysymässä vanhoja työkaluja. Porukka nuoria pyörähtää, enkä ehdi vahtia. Tykkään kuitenkin pääpuolisin touhusta. Mukavasti sain kehuja valokuvistani, vaikka jokainen ei ostaisikaan. Eräs nuori  mies vei ostoksinaan yhden kehystetyn taulun,  missä oli viinipullonkorkkeja. Hänen sedällään on baari ja siellä on korkeista tehty seppele, joten kuva istuu kuin nyrkki silmään! Miehet eteenkin kysyvät kamerakalustosta. Appivanhempien lampuista tarjottiin vitonen. Onneksi ei sitten kuitenkaan mennyt kaupaksi, sanoi kysyvänsä ensin vaimolta. Hyvä! Tykkään toisesta itse ja toivon joskus putsaavani ja ostavani uuden varjon. Isäntä voi vaihtaa johdot. Joskus.

Valokuvia tarjolla ja vanhat lamput.

Valokuvia tarjolla ja vanhat lamput.

Kaksi viikkoa sitten pidimme tavarat pihalla ja nyt eilen jatkoimme toimia. Kaksi viikkoa sitten ostin Mary Elleniltä valmiiksi jo joululahjoja. Hän myy myös uutta sisustustavaraa, en siis ostanut mitään vanhaa tällä kertaa, sitä on omasta takaakin. Omat voittoni menivät sinne. Hän taas puolestaan täydensi korttivarastoaan, samoin hänen sisarensa ja äitinsä. Olin myyntipäivään tyytyväinen.

Osa tavaroista pöydällä

Osa tavaroista pöydällä osa vielä tulossa.

Eilen oli aavistuksen viileää, ei haitannut. Kansaa kävi mukavasti. Ja kaikki tinkivät.  Minä hullu innoissani laitan aivan uutta tavaraakin pöydille, että on nättiä, ja sitten myyn polkuhintaan. Harmittaa oikeastaan. Olisi pitänyt vaan pitää ihanat saippuat itselläni. Naapurimme Sherry jäi myös juttelemaan pidemmäksi aikaan.  Hän tuli kadun yli Mary Elleniltä ja sanoi, että paikalla oleva musta keski-ikäinen nainen oli kysynyt, josko saisi käyttää vessaa. “Valitettavasti minulla on hyökkäjäkissani siellä myynnin ajan, valitan  ei käy. Kylän keskustaan on autolla vain minuutti,  ruokakaupassa on WC.” Todellakin, kuka täällä haluaa täysin vieraan kulkevan talon läpi, tyhjentävät lääkekaapin ja täyttävät taskunsa kaikella irtiolevalla. Hetken kuluttua samainen nainen tuli autoonsa, mikä oli parkkeerattu meidän ja naapurin pensasaidan viereen. Oletimme auton starttaavan, vaan eipäs. Se seisoi siinä hiljaa pari minuuttia moottori käyden. Sen jäljeen avautui ovi, ja kuulimme loiskeen katukäytävälle. Ei kai se…jessus,  tyhjentänyt pottaansa siihen! Sherry hyökkäsi ovenkahvaan kiinni ja huusi: “Kuinka ilkeätte!! Se on lainvastaista ja todella anteeksiantamattoman röyhkeää ja iljettävää ja se on rikos!” Nainen yritti selittää jotakin, mutta hätyytimme hänet pois kadultamme. Isäntä tuli paikalle ja huomasi mekastuksemme, veti seinästä puutarhaletkun ja huuhteli kadun. Meillä naisilla tietysti suu lauloi.

Jasseja mistä ek vaan pääse eroon

Kasseja joista en vaan pääse eroon!

Mutta kaikesta huolimatta sain päivän aikana myytyä muutakin. Sherry osti kaksi kehystettyä valokuvaani, eurooppalaiset kaariovet. Möin yhdet miesten kengät ja saippuoita, tekokukkia, ison pinon parempia aikakauslehtiä, joita meille tulee aivan liikaa. Muuta pikkuroinaa kaikkiaan 150 dollarin edestä! Tavaroista, joista mieheni aina ärisee, että heitä menemään nuo roinat. Eipä murissut eilen, vaan kiltisti laski puutarhaletkulla vettä ja huuhteli jalkakäytävän puhtaaksi. Mielenkiintoinen päivä. Päätimme ensi torstaina lähteä yhdessä Mary Ellenin ja Giselan kanssa kierrätyskeskukseen. Hakemaan uutta.

8 thoughts on “pihamyynnin ilot ja yllätykset

  1. Mahtaako siellä kierrätyskeskuksessa olla vessa.. Aika hurjiin temppuihin ihmiset julkislla paikoilla yltyvät!

    Mukavalta kuulostaa yard sale. Täälläkin ovat viritelleet kesäisin vastaavaaa, tai korttelikirppiksestä puhuvat.

    • lepis kierrärtyskeskuksesa varmasti on. Meillä olisi ollut yksi vessakoppi ihan tuossa puiston reunalla missä lapset pelaavat pesistä. Mutta eipä hän minulta kysynytkään. Korttelikirppiksiäkin on mutta ei ihan viime vuosina juri meidän kadulla. Pikkuhiljaa täytyisi ruveta tosissaan tyhjentämään.

  2. Oli varmaan kiva päivä ! Minullakin olisi varmaan kuorma-autollinen vanhaa tavaraa , mutta olen liian laiska ruveta niitä putsaamaan ja likaisena tai pölyisenä en kehtaisi ruveta myymään !😀

    • Raili päivä meni kivasti kiitos kysymäsätä! Vanhasta tavarasta, jos putsaat saa enemmän mutta likainen menee paremmin kaupaksi koska voit myydä halvemmalla ja ostaja uskoo tekevänsä hienon löydön🙂 Aloita pienellä pöydällä LOL

  3. Pihamyynnit ovat mahtavia,aina löytyy jotain:) Minultakin löytyisi sellaiseen tavaraa…

  4. Jael, hih, ei muuta kuin pöydät pihalle🙂 Uskon,,että kaikilta löytyy, yhden romu on toisen aarre.

  5. Mukava kuulla tuosta päivästä. Ja kiitos vierailusta mun hiljaiseloblogissa.🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s