WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems even.

kollaasi 12/2018

16 Comments

Timantti – Diamond

timantti

Tee parhaasi kunnes tiedät paremmin. Kun tiedät paremmin, tee paremmin.

Paljon on vielä oppimista tällä kollaasi sarallakin. SusuPetal on ollut fiksu ja löytänyt mahtavan väripaletti valikon. Käy katsomassa! Yllättävää, miten monta väriä löytyy yhdestä kuvasta. Muiden kollasit tällä viikolla ovat täällä.

Timanteista puheenolleen, jokaisella on kai jonkinlaisia koruja kotona, perintökoruja tai saatuja lahjoja, tai jopa kirppaleilta löydettyä tavaraa. Osa on käytössä, osa joissakin laatikoissa, joissakin lipastoissa, tai herra ties missä. Pari viikkoa sitten sunnuntai aamuna näin artikkelin aamulehdessä, että naapurikylän taidekeskuksessa olisi “Antikin arviointi päivä.” a la Antique Road Show. Miksi siitä näin myöhään ilmoiteltiin, en tiedä. Aukiolo aikakin oli vain noin viisi tuntia. Päätettiin Isännän kanssa lähteä katsomaan. Olimme ensin väärässä kylässä; Park Avenue, Park Road ja Park Place eivät ole samoja paikkoja. Mutta nyt tiedämme missä mikäkin on.

Pikaisesti keräsimme muutaman korun. Arviointi maksoi $25 per esine, kaksi neljällä  kympillä. Maksimi kaksi esinettä per henkilö. Ostimme neljä lippua. Olen kerran soittanut antiikkikauppiaalle ja kysynyt, mitä sormuksen arviointi maksaa, sanoi riippuu timantin koosta. “En tiedä kokoa”, sanoin, “siksi olisin tilannut ajan.” Sain hyvin nenäkkään vastauksen ja puhelin arvion ilman lisätietoja pelkästä ajasta, reippaasti yli $100. En käynyt sitä kauppaa etsimässä.

Aulassa oli muutama henkilö, toisilla pieniä pusseja, toisilla isoja tauluja. Arvioitavat taide esineet olivat korujen lisäksi taide ja huonekalut.  Näin yhden miehen vieressämme jonossa,  jolla toivottavasti, oli aito Joan Miró! Sali täyttyi hämmästyttävän hitaasti. Ehkä ei moni muukaan ollut tilaisuudesta tietoinen. Meidän onneksi.

Virginia Utley oli miellyttävä tyylikäs keski- ikäinen nainen, joka oli kiinnostunut koruista jo 19 vuotiaana.  Hän keskittyi keräämiimme tavaroihin kiinnostuneena. Olimme ottaneet mukaan yhden sormuksen, yhden rannekellon ja kaksi kaulakorua. Luuppi silmässä ja vaaka pöydällä kävimme läpi aarteemme ja saimme yksittäisiä tietoja kaikista ja kirjatut arviot. Keskustelu oli vilkasta ja todella arvokasta tietoa saimme  häneltä myöskin. Kontaktit yhdelle sveitsiläiselle kellosepälle sekä naapurikylässä olevalle korujen korjaajalle. Hänen ansiolistansa yli 30 vuoden aikana on hämmästyttävä! Ja vierailumme oli yllättävää myös meillekin. Luulen, että lähden suurentamaan mieheni isoisoäidin korvakoruista tehdyn sormuksen itselleni sopivaksi ja nautin sen historiasta!

Kuulkaa, kannattaa käydä omatkin tallessa olevat tavaranne läpi ja saada tietoa perintötavaroista. Älkää aliarvioikaa mitään! Jos tulette kylään meille, tuokaa mukananne!

 

16 thoughts on “kollaasi 12/2018

  1. Tyylikästä. Tykkään kun kuvissa on aiheita sieltä ja täältä. Eipä me muuta voida tehdä kuin sen hetken tietämyksen mukaisen parhaamme 🙂 Mukavaa viikkoa!

  2. Kaunista kauneutta! Levollinen timantti hempein kesän vihjauksin. Lempeyttä aamusilmille, kiitos!

  3. I’m doing my best.
    Most of the time 😉
    Mukava tapahtuma tuollainen arviointitilaisuus, mutta aika tyyristä mielestäni, ei olisi varaa.

    Tyylikäs kollaasi, jälleen kerran!

    • susupetal, you are so good, makes me sick LOL Kiitos, että tykkäsit. Monen olisi hyvä tietää korujensa arvo, ettei sitten tule heitettyä ilmaiseksi kirppareille, vaan voisi esim. rahastaa, jos tarve vaatii. Tai tietenkin antaa perinnöksi eteenpäin.

  4. Hieno kollaasi ja kivoja yksityiskohtia.

  5. Hienot löydöt.

  6. Tyylikäs kollaasi, jossa lupaus kesästä.

  7. Hieno kollaasi. Ja olipa mielenkiintoinen korutarina:) Minulla ei taida olla mitään erityisen vanhaa perintökorua.

    • Jael, ehkä sinulta löytyy jotain muuta, minkä arvoa et tiedä. Joku äitisi omistama esine, jokin lahja. Kirpparilta löydetty. Haluaisin käydä läpi, mitä jätämme lapsille ja mitä voisimme mahdollisesti myydä. En haluaisi, että jotkut vieraat rohmut veisivät mitään varastamalla.

  8. Mielenkiintoinen kollaasi , tuo vanha puu on niin kaunista !
    Katson mielelläni täällä noita arviointilähetyksiä telkkarista , niitä tulee meillä usein……. 🙂

    • Kiitti Raili! Me olemme myöskin ihan antiikki road show hulluja! Hurjan paljon mielenkiintoisia esineitä ja tarinoita. Tykkään katsella ja lukea myös kirjoja niistä. Ja tilaisuuden tullen osto+ ja myyntiliikkeissä ja kirppareilla ja katsella kaikkien ystäviä keräilyesineitä. Ja kuunnella niistä tarinoita.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s