WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems even.

kollaasi 16/2018

16 Comments

“Heipä hei ja aurinkoista huhtikuuta. Tämän viikon värit saamme tulppaanista. Muistakaan, ei ole pakko kollaaseissa käyttää tulppaaneja, kyse on väreistä. Ei silti, kyllä tulppaanejakin saa kuvata niin halutessaan. Hyvää värikästä viikkoa sinulle!” sanoi Aino

tulppaani auringossa

PEANUT BUTTER

Minulla on onni ja ilo hoitaa kahta puutarhaa, Vai sanoisinko pihaa. Palasin juuri eilen New Yorkista, missä olimme Isännän kanssa kaksi viikkoa. Keittiön vihon viimeinen korjaus tuli tehtyä. Muita korjaushommia samoin. Ja ensimmäisellä viikolla satoi lunta!

Sää alkoi hiljalleen sen jälkeen lämmetä, ja nyt eilen olivat melkein kaikki narsissit auki. Lehtien silmut vihersivät, kirsikan nuput pullistuivat, vihreitä kasvien päitä kurkisteli maanpinnalle. Kun siivosin japanilaisen iiriksen kukkapenkkiä, niin aamupäivästä iltapäivään niiden terävät lehdet olivat kaksinkertaistuneet! Rajasin kukkapenkit eroon nurmikosta, leikkasin pensaita ja puita noin 25 risukasan verran ja muuta puutarha roskaa tuli saman verran ainakin isoissa jätesäkeissä. Piha tulee olemaan aurinkoisempi tänä kesänä ja uskon, että moni kasvi virkistyy siitä. Siirtelin ja jaoin kasvimättäitä. Ensi viikolla tulee Mr. Jones ja  latvoo vaahterasta noin yhden kolmasosan. Täytyy ajatella etukäteen myrskyvaaroja. Vanhan pihan hyvä puoli, ettei juuri uusia kukkia tarvitse ostaa muuhun kuin pariin ruukkuun. Muutama tomaatin taimi ehkä keväällä, mutta se jää Pojan ja Miniän huoleksi, kuten yrttikasvitkin.

Kaupunki kerää puutarhajätteet ja sieltä saa hakea keväisin ilmaista multaa. Toissa päivänä lapioidessani en saanut yhdellä jalalla lapiota paksun nurmen läpi. Hyppäsin kahdella jalalla lapiolle ja hups, olin selälläni nurmikolla. Piti hetki olla hiljaa ja kuunnella, josko häntäluu murtui ja joku muu. Selvisin. Nyt vain on koko keho vähän lukossa. Mutta työn jälki ja ilo näkyy ja tuntuu!

Floridassa on uusina hankkeina ennen lomaviikkoa ostetut kaksi Bird of Paradise kasvia. Talomme sivuseinän ikkunat, keittiön ja kotitoimiston, aukeavat naapurin ikkunatonta seinää vasten. Nyt ei tarvitse tuijotella pelkkää seinää vaan odottaa upeita kelta-valko-sinisiä kukkia piakkoin. En  kyllä näe vielä nuppuja. Yritän pitää Floridan pihan trooppisena, en siis halua tänne laventeleja enkä ruusujakaan,  ja New Yorkin taas aivan eri kasveissa. Puutarhatyö on joskus raskastakin, mutta sen jälki näkyy joka vuosi kasvien hyvässä kunnossa ja väri- ilossa läpi kasvukauden. Ja omassa tyytyväisyydessäkin. P.S. Tein yhden edellisenkin, käy katsomassa: kollaasin https://wondersbykaari.com/2018/04/15/kollaasi-14-2018/

Image result for bird of paradise

16 thoughts on “kollaasi 16/2018

  1. Kaunista kukkailoa!

    Ps Kirja lähtee siskollesi tulevalla viikolla – on ollut vähän kaikenlaista hoitokoiran ja meidän kissan kanssa 🙂

  2. Upea kollaasi upeilla kukilla!

  3. Soma niin soma tuo ylin tulppaanikuva ja kiehtova puutarha tarinasi!

  4. Kahden puutarhan valtiatar! Hyvä, ettet telonut itseäsi puutarhahommissa. Tuo bird of paradise on uskomattoman näköinen!

  5. Großartige, farbliche Beispiel.
    Perfekt in den Farben.
    Gefällt mir sehr

  6. Puutarhatyöt on mukavaa puuhaa.

  7. Orchids, orchids everywhere and just a touch of bromeliad. Beautiful collage, Kaari.

  8. Olet niin ahkera Irma ! Kollaasi on upea ! ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s