WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems even.

kollaasi 18/2018

12 Comments

Ilmat ovat olleet ihanat tällä viikolla Floridassa. Kuten aina kevättalvella, plus 25-28 celsiusta ja aurinkoista, kevyt tuulenvire. Muutamana päivä on tupsahtanut useampia lyhyitä sadekuuroja, tuskin kaksi minuuttia ja aurinko kuivasi pihan nopeasti. Ukkonenkin yritti jyristä. Kävelimme eilen Isännän kanssa asuinalueellamme, katsomassa kuinka uusia palmuja istutettiin, melkein talomme taakse. Siltä kohtaa oli kaatunut valtavan iso lehtipuu Irma-hurrikaanissa, syyskuussa. Nyt palmut on katsottu hurrikaani-ystävällisimmiksi, tuuli ei tartu niiden lehdistöön samalla tavalla. Ne on helposti istutettavia pienen juuripaakkunsa takia. Useampaan kohtaan asuinalueella oli suunnitteilla 5-7 puuta. Seurasimme poikia ja juttelimme heidän kanssa tovin. Puerto Ricosta kotoisin oleva perheyhtiö hoitaa alueemme yleisen kasviston ja kaunista onkin!

perhonen

Asuinalueellamme on noin  425 taloa, asuinalue on vartioitua. Täällä on kaikenikäisiä, ei ainoastaan 55 plus, mikä on myös suosittua Floridassa. Kamera lukee portilla asukkaiden auton ikkunassa olevan tarran. Vieraat kulkevat vierekkäistä kaistaa ja kaukoasemalla oleva turvayhtiö tarkistaa tiedot ja ilmoittaa tulevan vieraan talonomistajalle. Vakivieraat voi listata etukäteen, eikä siihen tarvita puhelinsoittoa. Ovikellon soitto riittää!

Kiersimme puolet asuinalueesta. Muutama koiranomistaja liikkui, mutta muuten oli hiljaista. Alueella on suurehko H-muotoinen vesialue, niiden käyttö on sallittu vain veden äärellä asuville. Ne eivät ole uimakelpoisia, mutta kanootilla on joku soudellut. Nyt siellä uiskenteli jokunen sorsa. Perhosia oli runsaasti nurmikkoalueella, uima-altaan takana. En löytänyt tämän sinisiipisen nimeä. Samoin yritin saada linssiin sudenkorennon, mikä kiilteli ruskean ja kullan värisenä. Ne vasta olisivat rauhattomia! Piilokuva alla!

Ostin Agapanthuksen,  Lilly of the Nile, puutarhalta pari päivää sitten. Toivottavasti saan sen kukkimaan. Mukaan tuli myös korillinen meksikon kanervaa, kausikukka, mitä aion istuttaa myrttipuun alle. Kanervan lehdet on tummat, kukat kanervan punaisia ja puun alkuni on samoin tummalehtinen, mutta kukat ovat kirkkaammat vaaleanpunaiset. Uskon, että viihtyvät yhdessä. Laitan kuvia viikolla. Eilen piti tulla pari miestä leikkaamaan palmunlehvät, mitkä ovat taas kasvaneet ja roikkuvat katolla, sekä siistimään pensasaitaa. Ei näkynyt. Sana kai ei ole ehtinyt pääpaikalle. Ja kyllä, asumme Amerikassa ja meillä on oma puutarhuri 😀 ( Palvelu on edullista ja kuumassa ilmassa ei pohjolainen juuri jaksa kauan hyöriä.) Eikä sinne palmun latvaan tee enää mieli kivuta, kuten ehkä muutama vuosi sitten. Muiden kollaasin ovat täällä.

DSC_2374 blog

12 thoughts on “kollaasi 18/2018

  1. What a beautiful butterfly! And so delicately arranged.

  2. Kaunis kollaasi kokonaisuudessaan. Tuo perhonen on erityisen kaunis.

    • Kiitos, Kirsti Kaija. Sopivasti sattui perhonen kävelyretkellä’ eteen, niitä’ oli parikin. Ja kun myöhemmin katsoin kollaasi aiheen, olin ällikällä lyöty hyvästä onnestani. Lotto jäi hakematta!

  3. Ihanaa luonnon kauneutta ja levollisuutta.

  4. Erikoinen perhonen ja oisko tuo akaasiapuu.

  5. Ihana ❤ Kukkakirjakin on vihdoin lähtenyt siskollesi. Hyvää vappua!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s