WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems even.

kollaasi 42/2018

8 Comments

ruskalintu

Aino ihanasti jaksaa vetää näitä kollaaseja, ja kovasti yritän löytää värejä viimeisimmistä kuvistani.  Samalla saan jatkettua matkakertomustani, niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Kuvassa ylhäällä on talonseinää, kun odotin Isäntää vessasta. Tärkeää tieto, kun miehen kanssa matkaa. 1. Kangasnäyte on Englannista, haluaisin sen kovastikin  keittiön ikkunaani, haluan uudistaa talon mukana tulleen hieman liian traditionaalisen keittiöverhon. Värit ovat niin vahvat southwest ja samalla etelä- amerikkalaiset ja sopisivat muuhun sisustukseen ja turkoosi lautasteni ja kuppieni väreihin. 2. Kaulakoru oli sunnuntaina suljetun kaupan ikkunasta Afton, Wyominingissa viimeviikkoisen matkamme varrelta. 3. Ruukun ostin matkamuistoksi itselleni, kerron siitäkin ja linkitän. 4. Ruosteinen  trubaduuri lauleskeli ravintolan portaikoilla. Siitä kirjoitinkin jo.

Vähän sekametelisoppaa koko kollaasi, mutta kivoista matkamuistoista. Yli 600 sataa kuvaa, editoinnin jälkeen! Ehkä teen vielä videonkin maisemista. Ja ajattelin avata instagram- tilinkin juuri tämän matkan panoraamakuvista. Miten sitä näin vanhana enää jaksaakaan? Eläkeikä nujertaa minut alta aika yksikön, lol. Kuinka teillä kerääntyy kuvia? Linkitän omiani kunhan ehdin,  pysykää linjoilla ❤

8 thoughts on “kollaasi 42/2018

  1. Heinoja juttuja kollaasissasi. Ruukku on aivan ihana, kaulakoru myös!

    PS
    No jopas Kukkakirja maailmalla matkaa :DDDD

    • riitta k, toivottavasti kirjalla on oma passi LOL. Ruukkuja itse asiassa kerään, tykkään niissä kaikesta, savesta väreistä, muodoista ja historiasta. Kaulakorun seurana oli joku torakka, kauppa oli kiinni, olisin muuten käynyt sanomassa.

  2. Nuo verhot ovat makeat! Ja koko kollaasi jälleen tyylikäs, sinulla on vahva esteettinen silmä.

    Minulla kerääntyy nykyään todella vähän kuvia. En matkusta, siinä varmaan yksi syy. Ja kun kuvaan jotain, esimerkiksi juuri eiliseen kollaasiin, niin julkaisun jälkeen poistan kuvat heti koneelta. Jotenkin en jaksa enää hallita isoja kuvavarastoja.

    Ai niin, linkkisi Värikollaasien sivulla ei tuo tänne, vaan vie jonnekin muualle.

    • susupetal, ainoa huono puoli on, että en saa sitä kangasta kaupasta. Wholesale only. Kiitos kaunis aina kommenteistasi, susu. Jos en heti poista koneelta huonoja kuvia tai tuplia, niin ne jäävät. Ajan kanssa sitten poistan jopa pieniä albumeja ja turhia kuvia. mutta lisää tulee liikaa 😦

  3. Kaunista kivetystä – myös korussa ja ruukku on hieno.

  4. Upeita ruskan värejä kollaasisi esineissä:) Nice:)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s