WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems even.

road trip

2 Comments

See the source image

Nyt kevätpuolella on ollut matkailun kannalta hiljaista. Jos ei lasketa lukuun kuukauden pituista matkaamme Long Islandille viime kuussa. Tanssimme yhdet häät, Isäntä kävi läpi pienen lääketieteellisen toimenpiteen, vierailimme naapurissa, ystävät vierailivat meillä, jopa Norjasta asti. Kävimme ulkona syömässä ystävien kanssa, aitoa kiinalaista, aitoa amerikkalaista ja aitoa kotona tehtyä. Kuukausi hurahti myös puutarhatöissä. Kevät oli parhaimmillaan!

Palasimme juuri pieneltä melkein viikon pituiselta pyrähdykseltä kotivaltiossamme Floridassa. Kolme ystävää, ihana reissu!

Lähdimme kartalla olevalta länsirannikon West Palm Beach alueelta Okeechobee järven ohi länsirannikolle, Bradentoniin. Viivyimme siellä kaksi päivää yhden Facebook ystävän (kuvitelkaa, miten ihania kavereita Facebookista on löytynytkin) ja hänen sisarensa luona. Molemmat ovat lomalla Euroopasta. Olemme tavanneet heidät aiemmin viime vuonna meillä. Tytöt tulivat silloin kuin Thelma ja Louise, hiukset liehuen Mustang- avoautolla. Tyylikkäitä naisia. I like their style! Olemme kaikki olleet myös samassa firmassakin matkailualalla ja meillä on jopa yhteisiä tuttuja! Tiedättehän, kun kaksi suomalaista juttelee, kolmas yhteinen löytyy alta aikayksikön 🙂 Kiersimme samalla autolla heidän merenrantansa, Anna Maria Island saaren Meksikon lahdella. Turkoosi meri lainehti kevyesti. Aurinko tietenkin aina paistaa Floridassa. Lähikaupungin Sarasotan ja upean Long Boat Key saaren katsastimme heidän kanssaan. Turkoosi meri vetää puoleensa joka mutkan takana! Juttua riitti muutenkin kahdeksi koko päiväksi ja lisää kerrotaan seuraavalla tapaamisella! Ruokapuolesta on pakko laittaa uusi postaus. Vesi valuu teidänkin kielellenne! Lupaan!

Sieltä lyhyt alle kahden tunnin matka meidän kaikkein pitkäaikaisemmille ystävillemme Tampan yläpuolelle, kartalla näkyvään Spring Hills kylään. Olemme tunteneet toisemme jo 70-luvun alusta lähtien. Siellä olemme kuin kotonamme, löhöilemme sohvalla ja sekä ruokapöydän ääressä, uima- altaalla, ja teemme aamulenkit. Juttelemme ja ginilonkerot kuluvat illalla. Kävimme myös tietenkin tukkuostoksilla, ja löysin valkoiset strech- housut ja siihen orkidean punaisen t-paidan, $20, ei valittamista. Täällä etelä- Floridassa vaatteet tuntuvat kutistuvan komerossa. Ja kun emme vieraile, puhelin on hyvä yhteysväline. Kaksikin tuntia menee joskus kuin huomaamatta. Kiitos tästä vuosikymmenien ystävyydestä!

Viimeinen pysähdyksemme oli Orlandossa. Isännän vanha työtoveri Kennedyn kentältä. He muuttivat Floridaan kauan sitten. Muutama puhelu vuosien aikana, mutta emme ole tavanneet sitten lasten ollessa pieniä. Joten nyt oli kivaa taas tavata naamatusten. Kumpikaan ei ollut muuttunut. Heillä on upea koti ja aivan uusi uima- allas, jonne emme kuitenkaan enää ehtineet. Eli kiersimme talon. Kaunista aluetta, kuten Floridassa muutenkin. Juttelimme keittiössä jonkin aikaa ja lähdimme ulos syömään, Outback Steakhouse- ravintolaan. Oli kuin olisimme viime viikolla tavanneet, juttu luisti ja seura oli mitä mukavinta. Mieheni tietenkin tykkäsi rah- rah- miesten lentokone jutuista. Ruokailun jälkeen kotimatkalle. Perillä olimme kello 23, laukku täynnä muistoja mukavista ystävistä ja tapaamisista ja tarinoista ja maisemista.

Mutta kaikkein eniten kiitollisuudesta yhteisestä ystävyydestämme!

2 thoughts on “road trip

  1. Kiva roadtrip teillä:) Noista paikoista olen ollut vain Tampassa ja Orlandossa,kun asuimme eksän kanssa Miamin alueella niin emme kauheasti lähteneet sieltä muualle.

    • Jael, joskus tämä minun kaverini vaan haluaa lähteä jonnekin, ei väliä. Mutta nyt tuli kiva tilaisuus saada matkan varrelle useampi hyviä kavereita. Toivottavasti muistosi ovat aurinkoisia 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s