WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems even.


6 Comments

pottery

On the trip to Yellowstone National Park last fall, we overnighted in moderate Best Western hotel in a small town of West Yellowstone, Montana. Population about 1400. Main street, shops and restaurants covered maybe two blocks. It looked like from the Wild West movies. The locations served us well, easy access to the park in the morning, easy back to hotel when the sun was setting.

A couple of shop on the street intrigued my interest, but window-shopping did not call me in on the first night. Lots of touristy items, small trinkets mainly, you know T-shirts and a like. Second night after a delicious Italian dinner, and lovely service, we stopped by the window with native American Indian art. Jewelry, small pottery, collectables, feather items, weavings.

There was a piece of pottery on the display which I did not see the night before. Maybe it was not there before or maybe I was too tired after an long day in the park. “I have to go in and check on this, it looks very much like Acoma!” But it was late. The door was around the corner. To our surprise it was ajar. We squeezed in. “Are you open?” “Yes!” I can not play I-am-not-interested-on-this-just-looking-around-game-thanks. My face tells I am. So I immediately pointed out a pottery on the window display, which I thought I recognized and asked about it. The young sales lady picked it up, but did not have immediately too much information on it. I said it looks like some pottery I have from Frederica Antonio. She asked if we had little more time, the shop owner should be back very soon. Sure. We looked at the other pieces of art. I do not pick up too much little things from our travel any longer, I find they get lost in the jewelry boxes and who knows where. Mostly given eventually as gifts to our children or friends after the travel. And they get lost in their boxes.

A little while later a man with leather hat, long curly hair and spectacles entered and stayed quietly listening out small talk with the girl. He looked like a gold digger from the movies, I thought. Or gold prospector from 1880’s. The entire looks was just right. Genuine. We were introduced to the owner of the company, Mr. Hans Chr. Baier.

The pottery was removed from the shelf again, and we started the conversation on it and native pottery in general. He was a load of information having traveled thru multitude of reservations to collect items to his store. We discussed the prices in the big cities like Santa Fe. We talked about places we have been. And where I come from. “Can you guess what my middle name Chr. stands for?” he asked. Christian! Hans Christian like Andersen! Yes, he comes from a Danish family. He visits there frequently also, thus we picked up the conversation there, sharing our Danish stories. Back to the pottery in display. Yes it is from Acoma artist, but not Frederica, her name is M.C. That is Melissa. That I found out once at home. I have already one small pot from Melissa! That is just plain black and white checks. We picked it up on the Sky City New Mexico, a few years back.

He had previously told the girl in his shop, the pottery is a unique but someday somebody will step into the store, and know what it is. I guess Hans sensed my love for the tribe and their art. We talked about Indian tribes and pottery in general. We started the negotiating the price. My hubby is so good, he knows I love pottery and I have not spent ANY money on this trip yet. We waited, calculator tapping accompanying the small talk. We gave Hans time, we were not in rush. And the deal was made! Happy, happy, happy. Hans said he knew the pottery was going to a good home, winter was coming and he did not want to leave the valuable pottery in to winter storage. We were there now and we loved it. “It would get a good home.” he said. “Yes, it will get a good home.”

We must have stayed there over an hour, they might have had to close already, but time did not seem to matter. The young girl was on her third day of work, I am sure she learned a lot that night. We were so delighted to have stopped into the store and delighted to have had the conversations and cherish the knowledge he had on his ware and the native art. Thank you Hans Christian, we loved the fairytales!

Yellowstone Silver Co. has been in business since 1975, in West Yellowstone. The store carries an excellent assortment of the finest sterling silver American Indian Jewelry and native art collectibles. The store features a variety of gift items, mainly southwest and western. Shoppers will also find the latest sterling silver fashion jewelry, unique and distinctive, and very affordable prices. We are easy to locate in the open air mall at 110 Canyon Street, the West Park Mall.


Leave a comment

tanssista väsynyt

Sairiala 6.XI.44

Kirsti Hyvä!

Parhaat kiitokset kirjeestäsi, jonka olen jo saanut kuukausi sitten sekä myöskin kuvastasi, siitä kiitos vielä oikein erikseenkin, en osannut sitä edes odottaa, se on muuten aika paljon sinun itsesi näköinen tai sanoisinko että olet siinä aivan ilmielävä Kirsti!

Oikein minua hävettää, kun olen ollut taas tällainen kahjus että näin kauan olen pitänyt kirjevelkaa sinullekin mutta jonnekin se aika aina häipyy niin ettei ehdi sitä varten istahtamaan vaikka pian minä ne kiireet olen luetellutkin mitä minulla on ollut. Riensin kudotuksi (neulotuksi) itselleni polvensuojukset sitten kävin Turussa yhden serkkutytön häissä (Aino Hymanderin) siinä matkassa ei tosin kulunut kuin vaivaiset kolme ja puoli päivää, eilen olin taas häissä täällä kotikylässä ja siellä oikein tanssittiinkin ja tiedätkös mitä, minunkin nilkkani ovat jo niin parantuneet että tanssin monta kappaletta eivätkä ne sen jälkeenkään ole olleet sen kipeämpiä, olen oikein iloinen, kun luulen että ne voivat vielä tulla aivan terveeksikin.

Silloinkin kun tulin kotiin siltä Turun matkalta, niin täytyi kävellä tätä loppumatkaa 4.5 km kun en päässyt autolla kotiin asti ja en tuntenut siitäkään mitään rasitusta.

Niemen Valterkin soitti minulle lauantaina, hän on nykyään Lahdessa, hän lupaili vähän tulla käymään ensi sunnuntaina täällä Tuuloksessa. Saa nähdä nyt sitten, tuleeko hän, ei tästä ole matkaa kuin 60km ja linja-auto kulkee tästä ihan ohi.

Ai että lomallakin, onhan se hauskaa kun saa lomaa edes joskus olipa se sitten syksyllä tai talvella kunhan tietää että saa rauhassa olla sen määrätyn ajan, minulle ei ole oikeata lomaa ollut minään kesänä, minkä olen tässä nykyisessä paikassa ollut (4 vuotta) jos en ota lukuun sitä kun olin siellä Nummelassa, mutta se oli oikeastaan sairaslomaa. Olen kyllä kesäisin käynyt tekemässä pieniä reissuja, mutta aina on helkkarin moinen kiire takaisin, ettei vaan ehditä odottaa.

Uskotko että nyt minua väsyttää kun eilen siellä häissä niin kauan tanssin ja valvoin, kello oli 2 kun menin nukkumaan, se väsyttää näin oudostaan kun on ole tottunut säännöllisesti noin 8 tuntia nukkumaan kuinkahan monta kertaa olen jo haukotellut tätä kirjoittaessani.

No ethän sinä viitsinyt sitä meidän Eskoa käydä kurkistamassa, siellä Mikkelissä hän silti vielä nytkin on ja luultavasti ei vielä pääsekään pois, kun hän on 1923 syntyneitä jotka kai jäävät sisälle vielä vähäksi aikaa. Hän on nyt alikersantti sai toisen natsan juuri hiljattain. Kun sitä toista natsaa hänelle aikaisemmin tarjottiin niin silloin hän oli pistänyt hanttiin mutta nyt ei enää sekään auttanut.

Minä sain kirjeen tässä muutama päivä sitten Laineen Pentiltäkin hän on kuulemma nykyään Ingossa.

Nyt alkaa radiossa “Kummitus juna” jos alkaisin kuunnella sitä ja sanon sinulle hyvää yötä!

Parhainta vointia sekä Kuulemiin!

Bertta.


Leave a comment

PROSECCOA per favore!

Pirjo Toivanen, kuvat Reijo Toivanen

PROSECCOA per favore!”

Kirja lupaa :

-Välähdyksiä suomalaispariskunnan elämästä Pohjois-Italiassa, kuvien ja tarinoiden muodossa.

-“Asuminen ulkomailla on seikkailu, joka alkaa joka aamu.”

Olen tutustunut Pirjo Toivaseen facebookin välityksellä. Mikäpä sen nopeampi tapa tavata uusia ystäviä virtuaalisesti. Joskus myöhemmin jopa oikeassa elämässä.

Pääsin Pirjon elämään sisälle heti ensimmäisellä sivulla: “Parikymmentä vuotta sitten hankimme lomakodin Stresasta, Italian Piemonten maakunnassa sijaitsevan Maggiore-järven rannalta.” Alle kymmenen vuotta sitten olimme koko perhe lomalla Sveitsissä ja Italiassa. Ajoimme läpi Alppimaisemien hurjaa Furka– vuoristotietä Italiaan. Veneilimme Como– järvellä ja kiertelimme. Yövyimme Italiassa muun muassa Varese– nimisessä kaupungissa, noin 65 kilometrin päässä Toivasten lomakodista. Mutta emme tietenkään silloin tunteneet taikka tienneet heistä. Mutta tunnistan kirjan maisemat!

Sain Kirjan Pirjolta omistuskirjoituksella jo marraskuussa. En ehtinyt syventyä siihen silloin. En edes avannut katsoakseni kuvia! Halusin säästää! Halusin vierailla heillä myöhemmin. Tänään oli se päivä. Astuin Stresan maisemiin ja Toivasille virtuaali kylään. Sivu kerrallaan, kurkkaamatta seuraavia. Maisemat aukesivat laajoina Reijon kuvissa. Maisemat järvenselän yli, vuortenrinteet kutsuvina, ruoka ja mielenkiintoiset kuvakulmat veivät katsetta eteenpäin. Kaunista!

Pirjon kirjoitus on sujuvaa aivan kuin hän istuisi vieressäni nojatuolilla kertomassa. Hänen tyylinsä on nopeasti virtaava kerrontaa, faktoin ja sanoin piirtävää elämänmenoa. Kirjan lukee yhdellä istumalla siirtyen hänen mukanaan suoraan sykkeeseen.

Ennen Italiaa he olivat asuneet Hollannissa ja heillä on myös koti Floridassa. Maailmakansalaisia ja maailman matkaajia. Vertailukelpoisia kohteita ja erilaisia kuin Italia. Euroopassa minustakin joka pienessä maassa on omia sääntöjään, omia kiemuraisia juttujaan, joihin totuttelu vie aikansa. Ja kun lait on opittu, niitä rikotaan! Saako saunan rakentaa terassille? Kuinka posti kulkee, vai kulkeeko ollenkaan? Kuka näpistelee jotakin, kuka käy varkaissa. Italialaista menoa, kuten kuvittelen. Torielämää, kaunista luontoa, puutarhoja, Italiaa kuten kuvittelen. Siellä nauttivat elämästään Pirjo ja Reijo, isot avainniput mukanaan kilisten. Viiniä, proseccoa, olkaa hyvät!

Löydät Pirjon täältä:

https://kulkurijajoutsen.blog/

https://piriot.wordpress.com/

Joku päivä palaan Pirjon novelliin PYHÄ PAHA PERHE, jännitystäyteiseen nopeasti lentävään salapoliisikirjaan!


2 Comments

kollaasi 8/2019

Yhden kuvan kollaasi, oli niin vaikea väriyhdistelmä.

Kävi niin, että lähdimme pari kylää etelämmäksi viime viikonlopulla kiertelemään Vintage kirpparia. Kaunis aurinkoinen päivä!

Parkkipaikalla oli kohtalaisen kivasti pöytiä, ja mielenkiintoista katseltavaakin. Ensimmäisessä pöydässä oli viinipullokorkkitaiteilija, turhaa kamaa eikä mitään vintageatakaan. Mutta jäimme juttelemaan ja ostin kaksi led-valoa mitkä voi sujauttaa tyhjään viinipulloon tunnelmavaloksi baaripöydälle. Itselläni on korkkejakin vaikka toisille jakaa. Kun kaupasta saa kaksi pulloa viiniä viidellä dollarilla, niin maito jää siksi kalliimmaksi ruokajuomakasi. Nainen antoi käyntikorttinsa, jos möisin hänelle korkkini. Katsotaan, ajattelin itse tehdä IKEAn tarjottimista maalaamalla ja liimaamalla korkkeja uusiksi tarjottimiksi. Korkkien päälle akryylinpala ja kas, siistinä pysyisivät. Katsotaan, sanoin…

Toisella puolen oli kaksi vanhaa ukkoa, kaikenlaista pientä kotitalous- ja ruoka-astiaa. Mikä sattuikaan heti silmääni, on tuo pieni lautanen! Yritin olla hymyilemättä. Katselin vielä ja kysyin, onko näitä useampiakin. Kuulemma oli ollut toinenkin aamulla. Mies etsi, löytämättä. Yritti tarjota kiinalaisia riisikuppeja pariksi. HÖH. “Minkä hintaiseksi arvostat tätä pientä lautasta?” kysyin kainosti. “Kolme dollaria”, ” sanoi. Kaivoin pussia ja siinä jo hinta laski kahteen. Olin kovasti kiitollinen! Astiataivas netissä hinnoittelee 35 euroa! Myyn sillä euro- hinnalla, jos joku on kiinnostunut!

Muutamaa pöytää eteenpäin oli ihanaa sinistä lasia, jopa antiikkia, Limogea. Omasta takaa on paljon appivanhempien maljakoitakin, en tarvinnut. Yleensä tarvitseeko tässä iässä mitään, paitsi ruokaa, viiniä ja verenpainelääkkeitä. Mutta jo vähän eteenpäin oli pari pöytää täynnä kaikenlaisia kameroita! Vanhat haitarikamerat ovat vaan niin kuvauksellisia. ” Saanko kuvata?” “Kuvaa toki! Se on minulle ja kameroilleni kunnia ja ilo, jos niiden seurassa viihtyy!” sanoi kauppias. Viihdyin ja kuvasin. Tarinoimmekin.

Viereisessä pöydässä oli vintage vaatteita. Vintagea ehkä muille, mutta samanlaisia kuin komeroni on täynnä. Katselin yhtä metallivyötä. “Kokeile päälle!” usutti myyjä. Vaikka tiesin, että lyhythän se on. Olisi ollut hyvä mustan pitkän yöpuvun päälle äkkiä, jos ovikello soisi puolenpäivän paikkeilla! Olisin pukeutunut. Myyjä sanoi olevansa israelilainen, kun kysyin. Entä minä? Tiedätte vastaukseni. Vieressä seisoi toinen nainen, ah, hän on Casablancasta! Israelilainen sanoi, että on käynyt siellä. Minä sanoin, että olen käynyt Israelissa ja myyjä sanoi, että on käynyt Suomessa. Suomi varman olisi pieni sivuseikka Skandinaavian kiertueella, koska Norja, Ruotsi, Tanska ja Venäjäkin olivat matkan varrella. Mutta jälleen mukavaa sanavaihtoa maailmalla. Kukaan ei ole Floridassa Floridasta!

Muita värikollaaseja on täällä! Käy katsomassa.