WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems even.


4 Comments

toisenlainen cowboy tarina 1/2

Viime vuonna.

Kun olimme Santa Fessä kolmannen kerran ja taas samassa hotellissa, Hacienda and Spa, mihin olen täysin ihastunut, sattui jännä tilaisuus tutustua hotellin manageriin.

Kerroin teille vatsataudistani, minkä olin kaiketi saanut siitä hautaustoimiston hampurilaisesta. Jouduin menemään sitten lääkäriin neljän kurjan päivän jälkeen. Matkustajan E. coli, sanoi asiantuntija. Saavuttuamme takaisin hotellin parkkipaikalle, menin huoneeseen, Isäntä jäi ulos, Autosta olikin yksi rengas tyhjentynyt. Isäntä yritti vääntää muttereita auki pienillä auton mukana tulleilla vehkeillä. Huonolla menestyksellä.

Paikalle pysähtyi nuorehko mies ja kysyi, voiko auttaa. Kiitos, mielellään. Hän soitti puhelimella jonnekin ja pian ilmestyi vahvempi jakoavain ja rengas saatiin vaihdettua varapyörään. Esittelyssä ilmeni, että hän oli hotellin manageri. Hienoa työtä asiakkaan auttamiseksi! Pientä juttustelua ja kiittelyä tietenkin seurasi.

Kun pari päivä myöhemmin olimme kirjautumassa ulos hotellista, manageri oli vastaanottotiskillä, ja mieheni esitteli meidät. Aah, hän tuntee yhden suomalaisen! Tai oikeastaan yhden boulderilaisen kaverin, joka on yhden suomalaisen kaveri. Musiikkimiehiä. Sepä jännää, kukahan hän mahtaa olla? Manageri ei tiennyt nimeä, mutta mies soitti aikoinaan Leningrad Cowboyssa! Koska itse en tunne yhtyeestä muuta kuin nimen, en musiikkia enkä jäseniä, olin sentään samalla sivulla. Suomalaisia kun olemme!

Tultuamme kotiin matkalta, muistin, että meillä oli joskus lahjaksi tullut Leningrad Cowboys t-paita, jota kukaan ei halunnut New Yorkissa pitää. Sanotaan nyt vaikka poliittisista syistä. Pakettia ei oltu edes avattu, joten, hups ja tups, ja yllätyslahja lähti managerille!

Jatkuu parin muun nyt tehdyn matkakuvauksen jälkeen, osana 2/2.


4 Comments

Georgia on my mind

 “Hands” by Afred Stiglitz 1918 Wikimedia

Kaikki tunnemme kuuluisat isot maalaukset kallaliljoista, päivänsinistä, simpukoista ja valkoisista häränkalloista. Georgia O’Keeffe ei jätä ketään tunteettomaksi. Hän kiehtoo yhä edelleen persoonallisilla maalauksillaan. O’Keeffe museo Santa Fe’ssä on vierailun arvoinen!

Georgia  O’Keeffe oli yhdysvaltalainen taidemaalari. Hän oli parhaiten tunnettu suurista kukka maalauksistaan ja New Meksikon maisemista. Hän on  amerikkalaisen modernismin “Äiti”.

Matkalla Santa Fe’hen edellisellä kerralla pysähdyimme Abiquiu Inn majatalon lahjakauppaan ja ravintolaan syömään. Ruoassa ei ollut kehumista eikä palvelustakaan. Mutta majatalon yhteydessä oleva kauppa oli mielenkiintoinen, paljon Georgia O’Keeffen elämästä kertovia kirjoja, kortteja, meksikolaisia koruja ja vaatteita. Hyörimme siinä jonkin aikaa, ihaillen, ja ostin kirjan, missä oli hänen ajatuksiaan ja keskusteluja. Olisimme halunneet käydä myös hänen Ghost Ranchilla kierroksella, mutta saimme hieman nokkavan vastauksen. “Ei sinne voi niin vain mennä, liput täytyy tilata ainakin vuotta ennen.”

DSC_7616 blog

OK, nyt tällä visiitillä meillä sitten oli ne liput. Söimme ennen kiertoajelua lounaan. Samassa ravintolassa.  Pakko oli syödä jotain, joten se siitä ruoasta ja palvelusta. Kassalla ei ollut antaa edes vaihtorahaa kaksikymppisestä, jouduimme odottamaan sitä melkein puolituntia. Ehkä New Meksikossa on sittenkin erilainen rytmi kuin New Yorkissa. Pikkubussia odotteli noin 10 vierailijaa katselleen huoneessa pyörivää videota. Oppaanamme oli erittäin tietorikas ja hauskasti juttuja kertova mies, joka oli puolisoineen muuttanut rakastamaansa New Meksikoon. Ryhmä muuten oli hiljainen ja vähäpuheinen. Varmasti jostakin pohjoisesta. Kuten aina, kenellä on jotain kysyttävää, niin se olen aina minä. Ehkä ne muut tiesivät jo etukäteen enemmän.

DSC_7595 blog

1945 Georgia O’Keeffe ostanut hieman alle 500 neliömetrin rauniot Santa Fen arkkihiippakuntalta.  Ystävänsä Maria Chabot’in kanssa O’Keeffe vietti seuraavat kolme vuotta kohentaen  vanhaa rakennusta. Vuoteen 1949 mennessä se oli asuttavassa kunnossa  ja O’Keeffe muutti New Yorkista kokopäiväiseksi New Mexicon asukkaaksi. Kylä oli pieni ja kaikki asukkaat auttoivat toisiaan, yksi teki ruoat, toinen hoiti puutarhan ja niin edelleen. Alfred Stieglitz, newyorkilainen valokuvaaja, omalla meriitillään kuuluisa taitelija, oli Georgian tasavertainen kumppani ja aviomies ja promoottori hänen maalauksilleen, aina 1946 kuolemaansa asti.  Georgiaa vuorotteli asumuksiaan Abiquiun ja Ghost Ranchin välillä. Hän asui ranchillään vuoteen 1984, jolloin hän siirtyi Santa Fe’hen sairauden takia, missä hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin. Museon ylläpitämä Abiquiu- koti vastaanottaa vierailijoita hyvin rajoitetusti. Nyt pääsimme sinne mekin.

DSC_7613 blog

DSC_7605 blog

Asuinpaikka oli mäellä, ei korkealla, mutta mistä näkyi vuorille ja laaksoon. Adobi talo oli kietoutunut sisäpihan ympärille. Piha oli vähäeleinen, mitään ei ollut missään liikaa. Sisätiloihin pääsimme studioon ja keittiöön. Olohuonetta saimme katsella ikkunan takaa. Sisustus oli valkoista, hyvin verrattavissa nykyajan skandinaaviseenkin sisustukseen. Valkoista tekstiiliä, vaaleaa ajopuun kaltaista väritystä. Keittiö kaapeissa olivat vielä alkuperäiset purkit, mausteet ja purnukat hyvässä järjestyksessä. Tila oli valoisa. Studio suurine ikkunoineen olisi ollut hyvinkin mieleeni. Georgia O’Keefe nukkuikin siellä viimeisinä vuosinaan. Näön heikentyessä hänellä oli apunaan paikallinen uskottu mies, joka auttoi häntä viimeisimmissä maalauksissakin pitäen sivellintä yhdessä kiinni ja maalaten Georgian neuvojen mukaisesti. Georgia antoi miehelle luvan lisätä omat nimikirjaimensa myöhäisimpiin maalauksiinsa.

Vierailusta jäi hyvin levollinen olotila, paikka, missä oli kunnia vierailla, astella kuuluisan taitelijan polkuja.

Georgia O’Keeffen maalaus Jimson Weed/White Flower no1, on kallein naismaalarin tekemä taulu. Walmart tavaratalo- ketjun perijätär Alice B. Walton osti taulusta $44.4 miljoonaa dollaria  vuonna 2015. Maalaus oli aiemmin Valkoisessa talossa, presidentti George W Bushin ruokailuhuoneessa.

Timeline
1916: After further course work at Columbia in early 1916 and summer teaching for Bement, she was the chair of the art department beginning the fall of 1916 at the West Texas State Normal College, in Canyon.
1924: In 1924, Stieglitz was divorced from his wife Emmeline, and he married O’Keeffe.
1925: After having moved into a 30th floor apartment in the Shelton Hotel in 1925, O’Keeffe began a series of paintings of the city skyscrapers and skyline.

 

 

 

 


2 Comments

10 plus 1 kysymystä ulkosuomalaisille

Noukin haasteen täältä, Hollanninhippiäiseltä, siihen on nyt vastannut suuri joukko ulkosuomalaisia bloggaajia, joten sekaan vaan:

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuin maassasi? Sää! 74 täysin aurinkoista päivää vuodessa, 175 puolipilvistä, yhteensä 249 aurinkoista, tarvitseeko siitä sen enempää! Itselleni: koti, puoliso, lapset ja sekä heidän puolisonsa. Elintaso: itselleni mahdollisuus asua kahdessa paikassa. Luonnon nähtävyydet, kansallispuistot, 50 erilaista osavaltiota. Meri! Vapaus säännöistä, mitkä on keksimällä keksittyjä. Ihmisten ystävällisyys ja huumori. Tavallaan elämän huolettomuus, iloisuus, positiivisuus. Vaikeaa on kuitenkin täydellisesti verrata asuinmaita. Suomi on maa, mutta Amerikka maanosa. Mikä on viidelle miljoonalle kotimaa ja tuttu, ei ole helposti verrattavissa 330 miljoonan ihmisen kotimaahan, monikansalliseen ja moniväriseen.

2. Entä ikävintä? Huumeet ja köyhyys humaaniselta kannalta. Aseet ja rikollisuus. Ne eivät kosketa minua suoranaisesti, mutta ovat näkyvillä uutisissa ja päivänlehdessä jatkuvasti.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Listaan saarista Seychelles ja Maldives! Ehkä Great Barrier Reef Australiassa. Tykkään snorklauksesta, se on niin rauhoittavan kaunista! Vertaan sitä usein murtomaahiihtoon, hiljaista, vain oma hengitys kuuluu ja kaikki on niin kaunista. Kaikki valitsemani kohteet ovat kaukana meiltä. Argentina, Iguazu Falls putouksille, Amazon- joki risteilylle. Vaikkakin kaksi viikkoa on minusta aika pitkä aika lomailla. En esimerkiksi lähtisi kiertämään maailmaa vuodeksi. Tai, noh, jos se olisi ilmainen, mutta maailman ympäri 14 päivässä riittäisi.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Havaijia hieman haudomme syksyksi. Voi olla, että käymme muualla ensin ja säästämme sen johonkin merkkipäivään. Kioto oli ihana, samoin koko Japani, mutta olimme siellä kaksi vuotta sitten! Peruun, miniäni kotimaahan! Costa Ricaan, vaikka olen jo kolmasti käynyt! Olen siitä onnellisessa asemassa, että matkustelu on kuulunut niin minun, kuin miehenikin työhön, ja olemme päässeet edullisesti kulkemaan. Harvoin käymme samoissa paikoissa, etsimme aina jotain uutta. Mutta Santa Fe, New Meksikossa on ehdoton lempikaupunkini!

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Ruisleipää, ruismarjapuuroa, sauna/grillimakkaraa.

7. Mikä on asuin maasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Halloween, syksyinen juhlapäivä. Ilmat ovat ihanat, kurpitsat koristelevat koteja niin sisällä kuin ulkonakin.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa? Muutin Saksaan nuorena, helppo muutto,  lähdin ystäväni Eijan kanssa, työpaperit taskussaViitisen vuotta myöhemmin muutin New Yorkiin vietettyämme ensin häät kotikylässäni Suomessa (sanon kotikylä, kyllä se kaupunki on). Löysin amerikkalaisen, turvallisen ja rakkaan puolison Saksasta. Helppo muutto sekin, löysimme nopeasti kivan garden apartment- asunnon ja työpaikat. Kuitenkin noin viiden vuoden päästä työ vei Helsinkiin, kymmeneksi vuodeksi. Vaikein muutto tuli sen jälkeen. Muutimme takaisin New Yorkiin. Mieheni muutti ennen meitä ja jäin yksin selvittelemään muuttoasioita kuukauden, vaikka hän olikin kaukoapuna ja kävi paikan päälläkin hoitamassa asioita. Lapset olivat pieniä 7- ja 5- vuotiaita. En ollut kuitenkaan yksin, kaksi sisaruksistani asui lähellä, kolmas vanhempieni kanssa kotikylässä. Paluumuuttajana tunsin itseni jotenkin hävinneeksi. Kaikki oli hyvin, mutta tunsin, että olin joutunut kulkemaan jälkiäni takaisin, en eteenpäin. Tiesin, että muutto oli parempaan, vaan sitä en osannut heti samaistaa. Nyt yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, ajattelen, miten helppo sekin kokonaisuudessaan oli. Summa summarun, ei vaikeuksia!

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuin maassasi?

Voisin. Tuskin kuitenkaan Suomessa. Amerikkalainen mieheni on asunut siellä kanssani 10 vuotta, ja aika oli silloin sopiva työn takia. Olen kiitollinen, että hän pääsi tutustumaan minun lähtökohtiini, synnyinmaahani ja perheeseeni. Tarkoituksemme oli viipyä kaksi, ehkä kolme vuotta, mutta se venyi kymmeneksi. Lapsemme syntyivät Helsingissä. Ajasta jäi mukavia muistoja ja viihdyimmekin, mutta se “keikka” on nyt tullut jo tehtyä! Hmm…ehkä pieni villa Välimeren rannalla…tai Meksikossa? Pied-à-terre Pariisissa…villa Provencessa…tai no, miksei Helsingissäkin, keskikaupungilla. Unelmoin, tietenkin!

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleen jäävin hetki?

Ennen arvaamaton, yllättävä muutto! Olemme olleet tyytyväisiä kotiimme Long Islandilla, New Yorkissa, yli 30 vuotta. Keväällä kävimme kylässä yhdellä ystäväpariskunnalla, jotka olivat muuttaneet Floridaan New Yorkin suuren hurrikaanituhon jälkeen, 2012 “Käydäänkö katselemassa taloja?” oli kysymys. Niin siinä sitten kävi, että meistä tuli yllättäen floridalaisia!Liebster2Kiitos marika yllytyksestä.

Seuraavat saavat jatkaa, en keksi kolmea enempää. Löydät ystäväni peikkokukkulalla,  appelsiinipuunalla, ja  marja maailmalla .  

Säännöt Liebster Award vastaanottamiseen:

*Kirjoita postaus palkinnon saamisestasi ja julkaise se blogissasi.

*Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi, ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.

*Lisää blogiisi Liebster Awardin log osoitukseksi palkinnosta.

*Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt.

*Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin.

*Nimitä 5-11 uutta blogia.

*Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität.

*Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille.

*Linkkaa Liebster Award postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen.

 

 


2 Comments

Viidennen kerran, Utah, Arizona ja New Meksiko

DSC_6840 blog

Olen niin jäljessä matkakertomuksineni, että voi olla, etten kohta enää muista missä viime syyskuussa kävimme. Se oli viides matkamme Four Corners alueelle syyskuun lopulla ja lokakuussa 2016.

Yövyimme Salt Lake Cityn kenttähotellissa, kun lentomme New Yorkista saapui lähemmäs keskiyötä. Vastaanotossa oli iloinen tumma mies, oletan samoalainen, nimeltään Alma. Luulen, että olemme nähneet hänet aiemmin eräässä toisessa hotellissa, mutta mieheni oli eri mieltä. Minulla on paljon parempi kasvomuisti ja kuka voisi unohtaa hänen nimensä! Nukuimme hyvin, söimme runsaan aamiaisen, haimme Ford Fusion vuokra-auton ja suuntasimme Moabiin. Matka ohjelmamme oli:

1-Moab, Utah  ja Arches National Park. Hotelli Hampton Inn, kaksi yötä.

2- Monument Valley, taas kerran, mutta tuskin viimeisen, mieheni lempialuetta, Utahin ja Arizonan rajalla. Hello John Wayne! Hotelli View, minkä huoneet olivat kauniisti uusittu viime käyntimme jälkeen, yksi yö.

3-Farmington, New Meksiko. Chaco National Park, UNESCO:n suojelema historiallinen intiaanien asuinalue, kaupunki. Aztec Ruins National Monument sekä Jemez historiallinen kylä. Hampton Inn kaksi yötä. Hampton Inn hotelleissa ei voi koskaan valita väärin, huoneet tilavat ja siistit, palvelu hyvää ja runsas ilmainen aamiainen ovat jokaisessa taattua.

4-Santa Fe, New Meksiko, minun lempikaupunkini! Viime kerralla jäi näkemättä Georgia O’Keeffen koti ja studio, Casa Blanca. Nyt pääsimme sinnekin, kun osasimme tilata liput ajoissa, vuotta ennen! Hotellina iki- ihana Hacienda and Spa, kolme yötä.

Siinä pääpiirteet, otsikoiden alle tulee varmasti alaotsikoita, odottakaapas! Mom’s Cafe, espanjalaiset matkakaverit, Nelly Joycen kauppa, matkailijan coli bakteerit ja Leningrad Cowboys! Muun muassa. Ja paljon kuvia!


10 Comments

awumbuk

Tunteita maaliskuun viimeisellä viikonlopulla.

Image

Awumbuk. Kuulostaa humpuukilta, mutta ei sitä kuitenkaan tarkoita. Sana tulee Papualta ja tarkoittaa vieraiden lähdön jälkeistä tyhjyyttä. Surumielisyyttäkin.

Täytin viime kuun viimeisenä päivänä suuria vuosia. Huh, pelottavan suuria! Molemmat lapset puolisoineen saapuivat torstaina. Tytär New Jerseystä ensimmäisellä aamukoneella ja Poika New Yorkista, muutaman tunnin päästä heistä. Söimme kahdet aamiaiset. Onneksi lentokenttä on noin 15 minuutin päässä joten edestakaisajelu oli pelkästään ilo. Ihanaa saada lapset kokoon pitkästä aikaa! Ensimmäisen kerran joululomamme jälkeen. Illalla kokosimme ystäväpariskunnan mukaan ja söimme meksikolaisen illallisen Casa Linda ravintolassa, Mariachi-ilta. Trio yllätti, lauloi ja soitti minulle cumpleaños feliz englanniksi ja espanjaksi. Itse lauloimme kolmannen säkeistön suomeksi.

Perjantaina oli oikea kalenterin mukainen juhlapäivä. Vietimme sen lasten kanssa yhdessä, ilman vieraita. Toiset kävivät uima-altaalla, toiset istuivat juttelemassa. Sain mieleiset lahjat. Pyörähdimme ouletiin aleostoksille ja sen jälkeen paikalliseen Old Key Lime- ravintolaan  lounaalle. Ravintola on vanha, vanhin veden äärellä oleva Floridassa. Tunnelma on rempseän letkeää, ruoka ehkä tavanomaista, mutta OK ja riittävää. Palvelu ystävällistä. Trooppiset drinkit suuria. Hintataso edullinen. Key Lime Pie kakkupala on mahtava! Yhdestä palasta riittää kolmelle, jopa neljälle. Merinäkymät, merituuli ja pelikaanit antavat mukavan lomatunnelman talvisen pohjoisen asukkaille. Nuoret tykkäsivät.

Myöhään illalla, kun olin menossa laittamaan ulko-oven lukkoon, satuin kurkistaman ovisilmästä ulos. Huh, joku käveli ovea kohti! Huusin Isännälle, APUA, joku on tulossa taloon! Avaa se sitten, hän sanoi kuin ohimennen. Emme tunne juuri ketään tältä uudelta alueelta, joten olen varovainen. Emme odottaneet ketään. Avasin oven. Aaaahhh, olin lentää selälleni! Serkkuni Oulusta vaimonsa kanssa olivat tulleet yllättämään minut syntymäpäiväni kunniaksi! En ollut uskoa silmiäni. He olivat olleet Floridassa jo pari yötä, ja kaikki muut perheessäni osasivat pitää salaisuuden! Aivan ihanaa!

Lauantai! BBQ. Isäntä on paras grillimestari, mitä tiedämme. Hampurilaisia ja kananrintaa, mikä sen parempaa kuumanan kevätpäivänä. Meitä oli yhteensä 14 henkeä ystäväpariskunnan kera. Olin Miniäni yllätykseksi kutsunut hänen serkkunsa miehineen ja yksivuotiaan ihanan tyttären kanssa. He asuvat noin tunnin päässä meiltä. Meillä oli siis tupla-serkku-yllärit! Hulinaa ja ilmapalloja, puheen sorinaa, naurua ja  haleja! Päivä kului iltaan kuin lentäen. Olin etukäteen laittanut niin paljon valmiiksi ruokailuun, että saatoin vain istua ja nauttia olostani, kun lapset hoitivat järjestelypuolet. Joku pesi astiat, joku siivoili pöydät. Joku tarjoili viinit ja oluet.

Sunnuntaina ajoimme Pojan ja Miniän kanssa Miamin Little Havanaan lounaalle. Vanha työkaverini, kuubalainen tyttö on suositellut Versailles- ravintolaa ja olen lähettänyt sinne jo ainakin seitsemän omista ystävistämme, mutta emme ole itse vielä ehtineet siellä vierailla. Nyt korjasimme senkin puutteen. Kirjoitan sitä erikseen.

Maanantaina nukuin kolmen tunnin päiväunet. Emme tehneet mitään mainittavaa.

Tiistaina Serkku vieraili vielä kokonaisen iltapäivän, ennen myöhään illalla lähtevää Suomen lentoa. Olin juuri ehtinyt nostaa jalat nojatuolille, pari minuuttia sen jälkeen, kun newyorkilainen finanssineromme oli luonamme lounaalla kolmisen tuntia! Meillä on aina hänen kanssaan mukavaa, ja vierailu oli tavallaan yllätyksellinen, koska hänellä oli asiakas viereisessä kylässä. Halusimme tietenkin esitellä talon, jonka ostoon hän oli vaikuttanut. Hieman intiimimpää olemista toimistoon verrattuna. Täydellinen seurustelupäivä!

Keskiviikkona kaikki olivat lähteneet. Matkalaukut hävinneet. Jääkaappi tyhjentynyt. Tyhjät viinipullot roskissa. Ilmapallot vielä pöydällä, onnittelukortit, ruusut ja kukat. Puheensorina kaikonnut.

Hiljaista. Surumielistäkin. Awunbuk.

 


Leave a comment

Proud Indian Nations

shinnecock

Click the collage larger and enjoy these happy faces! This was the 69th annual powwow here on Long Island New York. There is an Indian nation called Shinnecock on the east end od the island. We make an effort to visit every year. The dancing competition and drums and the beat fill up the air. It’s not unusual to see over 100 different nations come together on Labor Day weekend here. Local food is plentiful the corn is sweet!. Different products are for sale from inexpensive souvenirs to pricey art jewelry and pottery. After so many years we meet to chat with people we have seen previously. They come from the next state or far away from South West Mexico Latin America and Canada. Their clothing very from local beautiful shammy leather to most colorful and feather decorated clothing. Some have painted faces some have paint running down like my mascara. Always a day well spent and enjoyed!

Shinnecock 2015

Shinnecock 2015


9 Comments

ode to pottery

2015 06 21_8138 blog

We had made plans to visit a glass blowing hut in the country side. While shuffling thru the guide book on the night stand, an other interesting place popped up: Sunset Canyon Pottery in Dripping Springs. There! I have not seen pottery I don’t like. (Well, yes I have, but not here!) It felt like the studio was far away from towns and cities, quietly sitting almost hidden on the road side, shaded with big trees. Actually is was maybe not more than 25 miles from Austin, Texas.

Friendly welcome from you gentleman made us eased to linger and admire the ware. The show room was full of colorful pottery,  clearly made by different craftsman yet all in mellow color scheme together. Shelves were bursting with plates, pitchers, cups, all things I could not live without. My husband knew we were in trouble!  Just a month ago I could not resist a beautiful pie plate in Zion, NM. It went so well together with the plate from St Thomas. You see the pattern here? I was sure one of these pottery items were going with us to New York. While I was admiring and contemplating my purchase, Hubby carried a conversation with the young man from Alaska and they compared their experiences of the midnight sun in Alaska and Finland. (Pottery dinnerware by Sunset Canyon potters.)

2015 06 21_8135 blog

2015 06 21_8134 blog

The show room had a window into the studio where four people were deep at work. Lady on potter’s wheel opened the door and invited us in. Really? Can we really? Sure, come on in! She was the owner Bridget Hauser who ran the studio with her husband William, a successful business for some years. While talking with her maybe 4-5 bowl were born in her fast fingers. The shelves were full of vessels and pots ready to move. The company offers art classes and their ware is shipped all around the world. We got the visit the kilns and learned facts about them. We saw the pottery which is now very popular in bistros and eateries, plainer and more earthy, rough with softer colors. ( The sugar bowl and creamer of that series came home with us among some other items.) Bridget was very proud of her students work and we admired some of them also. She clearly loves the work she does!

2015 06 21_8131 blog

birth a a bowlI am not a big spender but love to take something local home with me, and even better if I had met the person who created it. It brings a piece of the place home with me. Besides the tour and friendly conversation, we got great advice of the sights in Austin and warning about the fallen bridge that was swept away by a flash flood just a day before. We continued leisurely to the Glass Studio. Thank you!

2015 06 21_8137 blog

(Pottery by Bridget Hauser.)