WONDERS

Short Stories. Photos and pictures. Poems even.


5 Comments

dinner @ star fish company

You find this restaurant in a beautiful setting by calm waters in Cortez by Bradenton, Florida. Boats and the smell of sea food, sturdy piknik tables with benches! Many people occupied the tables and were eating there already, but it was not crowded yet before seven pm. It fills up as night goes on. The hanging light bulb strings will create the right night time mood. The restaurant sits right by the water, some tables on the dock. Gorgeous setting! You would not know about this place unless somebody told you. Riti and her sister Päppä knew! The Mustang knew the way there.

The individual portions come in pure white boxes, all four piled up, surprisingly veiling the inside with bright colors and heavenly smell of the food. Freshly caught locally, from the ocean to your plate! First box: Blackened grouper, cole slaw and hushpuppies, second the same but smaller order, third portion added French fries to it. Mine was delicious beyond the believe with coconut shrimps, sides of fries and cole slaw! Flush it down with Coke or Corona!

The prices were reasonable, but service not so. The restaurant accepts only cash. We did not know it, and the lady at front was kind of tart telling Hubby to go get it around the corner! Corner, where? Once he said we are from NY she softened a bit, and gave more detailed advice where to get cash. The waiter had no change in his motionless face during the entire serving process. No smile, no comment, no nothing. We give A for the food, A for the representation, A+ for the location and A+++ for our dining company! We will visit again if we are in the neighborhood again. Might even do a detour for it!


2 Comments

road trip

See the source image

Nyt kevätpuolella on ollut matkailun kannalta hiljaista. Jos ei lasketa lukuun kuukauden pituista matkaamme Long Islandille viime kuussa. Tanssimme yhdet häät, Isäntä kävi läpi pienen lääketieteellisen toimenpiteen, vierailimme naapurissa, ystävät vierailivat meillä, jopa Norjasta asti. Kävimme ulkona syömässä ystävien kanssa, aitoa kiinalaista, aitoa amerikkalaista ja aitoa kotona tehtyä. Kuukausi hurahti myös puutarhatöissä. Kevät oli parhaimmillaan!

Palasimme juuri pieneltä melkein viikon pituiselta pyrähdykseltä kotivaltiossamme Floridassa. Kolme ystävää, ihana reissu!

Lähdimme kartalla olevalta länsirannikon West Palm Beach alueelta Okeechobee järven ohi länsirannikolle, Bradentoniin. Viivyimme siellä kaksi päivää yhden Facebook ystävän (kuvitelkaa, miten ihania kavereita Facebookista on löytynytkin) ja hänen sisarensa luona. Molemmat ovat lomalla Euroopasta. Olemme tavanneet heidät aiemmin viime vuonna meillä. Tytöt tulivat silloin kuin Thelma ja Louise, hiukset liehuen Mustang- avoautolla. Tyylikkäitä naisia. I like their style! Olemme kaikki olleet myös samassa firmassakin matkailualalla ja meillä on jopa yhteisiä tuttuja! Tiedättehän, kun kaksi suomalaista juttelee, kolmas yhteinen löytyy alta aikayksikön 🙂 Kiersimme samalla autolla heidän merenrantansa, Anna Maria Island saaren Meksikon lahdella. Turkoosi meri lainehti kevyesti. Aurinko tietenkin aina paistaa Floridassa. Lähikaupungin Sarasotan ja upean Long Boat Key saaren katsastimme heidän kanssaan. Turkoosi meri vetää puoleensa joka mutkan takana! Juttua riitti muutenkin kahdeksi koko päiväksi ja lisää kerrotaan seuraavalla tapaamisella! Ruokapuolesta on pakko laittaa uusi postaus. Vesi valuu teidänkin kielellenne! Lupaan!

Sieltä lyhyt alle kahden tunnin matka meidän kaikkein pitkäaikaisemmille ystävillemme Tampan yläpuolelle, kartalla näkyvään Spring Hills kylään. Olemme tunteneet toisemme jo 70-luvun alusta lähtien. Siellä olemme kuin kotonamme, löhöilemme sohvalla ja sekä ruokapöydän ääressä, uima- altaalla, ja teemme aamulenkit. Juttelemme ja ginilonkerot kuluvat illalla. Kävimme myös tietenkin tukkuostoksilla, ja löysin valkoiset strech- housut ja siihen orkidean punaisen t-paidan, $20, ei valittamista. Täällä etelä- Floridassa vaatteet tuntuvat kutistuvan komerossa. Ja kun emme vieraile, puhelin on hyvä yhteysväline. Kaksikin tuntia menee joskus kuin huomaamatta. Kiitos tästä vuosikymmenien ystävyydestä!

Viimeinen pysähdyksemme oli Orlandossa. Isännän vanha työtoveri Kennedyn kentältä. He muuttivat Floridaan kauan sitten. Muutama puhelu vuosien aikana, mutta emme ole tavanneet sitten lasten ollessa pieniä. Joten nyt oli kivaa taas tavata naamatusten. Kumpikaan ei ollut muuttunut. Heillä on upea koti ja aivan uusi uima- allas, jonne emme kuitenkaan enää ehtineet. Eli kiersimme talon. Kaunista aluetta, kuten Floridassa muutenkin. Juttelimme keittiössä jonkin aikaa ja lähdimme ulos syömään, Outback Steakhouse- ravintolaan. Oli kuin olisimme viime viikolla tavanneet, juttu luisti ja seura oli mitä mukavinta. Mieheni tietenkin tykkäsi rah- rah- miesten lentokone jutuista. Ruokailun jälkeen kotimatkalle. Perillä olimme kello 23, laukku täynnä muistoja mukavista ystävistä ja tapaamisista ja tarinoista ja maisemista.

Mutta kaikkein eniten kiitollisuudesta yhteisestä ystävyydestämme!


3 Comments

paikallista taidetta

Matkalla laattakauppaan ajoimme highway 95 tietä seuraavaa paikallista kapeaa katua. Tien varrella oli pieniä korjaamoja, teollisuusaluetta, mutta pienessä mittakaavassa. Se oli väärä exit isolta tieltä, emmekä päässeetkään laattakauppaan asti. Mutta ei haitannut. Katsokaa mieltä sieltä löytyi! Otin pari kuvaa. Tallin ovia oli maalattu ainakin toistakymmentä. Yhdestä ovesta astui ulos tumma nainen. Kysyin saanko ottaa näitä tästä, ja tietenkin saan! Hänellä on taidekoulu tässä, tervetuloa! Jos muistan taiteenaloja, joita hän opettaa, niitä oli toistakymmentä myöskin. 18? 24? Tule toki sisään katsomaan! Kiitin, mutta isäntä jo hermoili. Mutta tule toki viikon päästä lauantaina kello 6, meillä on täällä parkkipaikkajuhlat kolme tuntia yhdeksään asti. Taidetta, myytävää, ehkä kirppisjuttujakin! Rakastan näitä pieniä odottamattomia kohtauksia ja ajatustenvaihtoa!

Hey, hello there!

Viimeisenä valokuvasta maalattu mustavalkoinen, siinä oli taiteilijan nimikin Brian Cattelle , mustavalkoista taiteellista rappiota. Juhlista en tiedä, tuskin menen, mutta tässä hauskaa satoa paikan päältä. Ehkä käyn vielä katselemassa muitakin ovia kameran silmällä.

Siis, eksyä aina kannattaa!


18 Comments

kiitos kiitos

  • Tämä kuva suurenee klikkaamalla. Yllätysten aika ei ole ohi!

..kukkasista ja suklaasta tämän päivän kunniaksi! Taas vanhetaan vuodella.

Meillä sattui olemaan uusia suomalaisnaisystäviä päivädrinks…ei kun -kahvilla perjantaina. Arvuuttelivat ikääni. Kiitos kiitos, kymmenellä vuodella erehtyivät, edukseni.

En ollut kuitenkaan kovin edustavan näköinen, kun olin edellisenä päivänä käynyt pienessä kasvoleikkauksessa dermatologilla. Olisivat voineet mieluummin kohotella luomia ja suunpieliä ja muita juovia! Mutta viilsivätkin noin neljä senttiä pitkän, kymmenen tikkiä käsittävän haavan keskelle naamaa. Näppylä, mikä ei meinannut parantua osoittautui aiemmin tyvisolusyöväksi. Tarkkailkaa ihoanne jatkuvasti! Sinällään olen sen kanssa OK, muutamia näppyjä on pitkin ikääni joko polteltu, viipaloitu tai jäädytetty. Vaalean, punertavaan vivahtavan suomalaisen iho-ongelmia. Ja kiitos kysymästä, vuosia en ole suorastaan auringossa lojunut, ja voiteita riittää joka lähtöön, kiitos tyttäreni, joka on maailmanlaajuisessa kosmetiikka firmassa töissä. (Hän sai muuten loistavan korotuksen marraskuussa, olen hänestä kovin ylpeä.)

Ilkeän laittaa eilen otetun kuvani, koska t-paita käy hyvin päivän aiheeseen, ilman meikkiä, ilman silmälaseja ja neljä kuukautta ylikasvaneet hiukset ja omin käsin nyrhätty otsatukka, suoraan suihkusta. Luonnonkauniina 😀


6 Comments

pottery

On the trip to Yellowstone National Park last fall, we overnighted in moderate Best Western hotel in a small town of West Yellowstone, Montana. Population about 1400. Main street, shops and restaurants covered maybe two blocks. It looked like from the Wild West movies. The locations served us well, easy access to the park in the morning, easy back to hotel when the sun was setting.

A couple of shop on the street intrigued my interest, but window-shopping did not call me in on the first night. Lots of touristy items, small trinkets mainly, you know T-shirts and a like. Second night after a delicious Italian dinner, and lovely service, we stopped by the window with native American Indian art. Jewelry, small pottery, collectables, feather items, weavings.

There was a piece of pottery on the display which I did not see the night before. Maybe it was not there before or maybe I was too tired after an long day in the park. “I have to go in and check on this, it looks very much like Acoma!” But it was late. The door was around the corner. To our surprise it was ajar. We squeezed in. “Are you open?” “Yes!” I can not play I-am-not-interested-on-this-just-looking-around-game-thanks. My face tells I am. So I immediately pointed out a pottery on the window display, which I thought I recognized and asked about it. The young sales lady picked it up, but did not have immediately too much information on it. I said it looks like some pottery I have from Frederica Antonio. She asked if we had little more time, the shop owner should be back very soon. Sure. We looked at the other pieces of art. I do not pick up too much little things from our travel any longer, I find they get lost in the jewelry boxes and who knows where. Mostly given eventually as gifts to our children or friends after the travel. And they get lost in their boxes.

A little while later a man with leather hat, long curly hair and spectacles entered and stayed quietly listening out small talk with the girl. He looked like a gold digger from the movies, I thought. Or gold prospector from 1880’s. The entire looks was just right. Genuine. We were introduced to the owner of the company, Mr. Hans Chr. Baier.

The pottery was removed from the shelf again, and we started the conversation on it and native pottery in general. He was a load of information having traveled thru multitude of reservations to collect items to his store. We discussed the prices in the big cities like Santa Fe. We talked about places we have been. And where I come from. “Can you guess what my middle name Chr. stands for?” he asked. Christian! Hans Christian like Andersen! Yes, he comes from a Danish family. He visits there frequently also, thus we picked up the conversation there, sharing our Danish stories. Back to the pottery in display. Yes it is from Acoma artist, but not Frederica, her name is M.C. That is Melissa. That I found out once at home. I have already one small pot from Melissa! That is just plain black and white checks. We picked it up on the Sky City New Mexico, a few years back.

He had previously told the girl in his shop, the pottery is a unique but someday somebody will step into the store, and know what it is. I guess Hans sensed my love for the tribe and their art. We talked about Indian tribes and pottery in general. We started the negotiating the price. My hubby is so good, he knows I love pottery and I have not spent ANY money on this trip yet. We waited, calculator tapping accompanying the small talk. We gave Hans time, we were not in rush. And the deal was made! Happy, happy, happy. Hans said he knew the pottery was going to a good home, winter was coming and he did not want to leave the valuable pottery in to winter storage. We were there now and we loved it. “It would get a good home.” he said. “Yes, it will get a good home.”

We must have stayed there over an hour, they might have had to close already, but time did not seem to matter. The young girl was on her third day of work, I am sure she learned a lot that night. We were so delighted to have stopped into the store and delighted to have had the conversations and cherish the knowledge he had on his ware and the native art. Thank you Hans Christian, we loved the fairytales!

Yellowstone Silver Co. has been in business since 1975, in West Yellowstone. The store carries an excellent assortment of the finest sterling silver American Indian Jewelry and native art collectibles. The store features a variety of gift items, mainly southwest and western. Shoppers will also find the latest sterling silver fashion jewelry, unique and distinctive, and very affordable prices. We are easy to locate in the open air mall at 110 Canyon Street, the West Park Mall.


2 Comments

kollaasi 8/2019

Yhden kuvan kollaasi, oli niin vaikea väriyhdistelmä.

Kävi niin, että lähdimme pari kylää etelämmäksi viime viikonlopulla kiertelemään Vintage kirpparia. Kaunis aurinkoinen päivä!

Parkkipaikalla oli kohtalaisen kivasti pöytiä, ja mielenkiintoista katseltavaakin. Ensimmäisessä pöydässä oli viinipullokorkkitaiteilija, turhaa kamaa eikä mitään vintageatakaan. Mutta jäimme juttelemaan ja ostin kaksi led-valoa mitkä voi sujauttaa tyhjään viinipulloon tunnelmavaloksi baaripöydälle. Itselläni on korkkejakin vaikka toisille jakaa. Kun kaupasta saa kaksi pulloa viiniä viidellä dollarilla, niin maito jää siksi kalliimmaksi ruokajuomakasi. Nainen antoi käyntikorttinsa, jos möisin hänelle korkkini. Katsotaan, ajattelin itse tehdä IKEAn tarjottimista maalaamalla ja liimaamalla korkkeja uusiksi tarjottimiksi. Korkkien päälle akryylinpala ja kas, siistinä pysyisivät. Katsotaan, sanoin…

Toisella puolen oli kaksi vanhaa ukkoa, kaikenlaista pientä kotitalous- ja ruoka-astiaa. Mikä sattuikaan heti silmääni, on tuo pieni lautanen! Yritin olla hymyilemättä. Katselin vielä ja kysyin, onko näitä useampiakin. Kuulemma oli ollut toinenkin aamulla. Mies etsi, löytämättä. Yritti tarjota kiinalaisia riisikuppeja pariksi. HÖH. “Minkä hintaiseksi arvostat tätä pientä lautasta?” kysyin kainosti. “Kolme dollaria”, ” sanoi. Kaivoin pussia ja siinä jo hinta laski kahteen. Olin kovasti kiitollinen! Astiataivas netissä hinnoittelee 35 euroa! Myyn sillä euro- hinnalla, jos joku on kiinnostunut!

Muutamaa pöytää eteenpäin oli ihanaa sinistä lasia, jopa antiikkia, Limogea. Omasta takaa on paljon appivanhempien maljakoitakin, en tarvinnut. Yleensä tarvitseeko tässä iässä mitään, paitsi ruokaa, viiniä ja verenpainelääkkeitä. Mutta jo vähän eteenpäin oli pari pöytää täynnä kaikenlaisia kameroita! Vanhat haitarikamerat ovat vaan niin kuvauksellisia. ” Saanko kuvata?” “Kuvaa toki! Se on minulle ja kameroilleni kunnia ja ilo, jos niiden seurassa viihtyy!” sanoi kauppias. Viihdyin ja kuvasin. Tarinoimmekin.

Viereisessä pöydässä oli vintage vaatteita. Vintagea ehkä muille, mutta samanlaisia kuin komeroni on täynnä. Katselin yhtä metallivyötä. “Kokeile päälle!” usutti myyjä. Vaikka tiesin, että lyhythän se on. Olisi ollut hyvä mustan pitkän yöpuvun päälle äkkiä, jos ovikello soisi puolenpäivän paikkeilla! Olisin pukeutunut. Myyjä sanoi olevansa israelilainen, kun kysyin. Entä minä? Tiedätte vastaukseni. Vieressä seisoi toinen nainen, ah, hän on Casablancasta! Israelilainen sanoi, että on käynyt siellä. Minä sanoin, että olen käynyt Israelissa ja myyjä sanoi, että on käynyt Suomessa. Suomi varman olisi pieni sivuseikka Skandinaavian kiertueella, koska Norja, Ruotsi, Tanska ja Venäjäkin olivat matkan varrella. Mutta jälleen mukavaa sanavaihtoa maailmalla. Kukaan ei ole Floridassa Floridasta!

Muita värikollaaseja on täällä! Käy katsomassa.


Leave a comment

Homeward Bound

Helsingin Sanomat:

Musiikinhistorian klassikkokysymys on, mikä aiheutti folk duo Simon & Garfunkelin välirikon – ja siihen uraansa päättelevän Paul Simonin tuoreet elämäkerrat antavat nyt vastauksia.” 

Paul Simon. Sopivasti sattui artikkeli silmään tänään! Olimme mieheni kanssa odotelleet lisätietoja Paul Simonin ja Art Garfunkelin jäähyväiskiertueesta jo kauan. Viimeinen show oli tilastoissa Lontoossa. Tiesimme, että jäähyväiskiertue tulee lopullisesti loppumaan New Yorkissa. Sen täytyy loppua siellä! Kotikylässä. Arvuuttelimme Yankee Stadiumia, ainoa paikka, mikä jaksaisi vetää paikalle kaikki ihailijat. Mutta ohjelmaa ei näkynyt missään. Toinen vaihtoehtomme oli Flushing Meadow Park, lähellä vanhaa kotiamme. Art Garfunkel ei ole ollut mukana enää vuosiin, joten Paul veti ohjelman yksin bandinsä kanssa.

Kun mieheni taas kerran etsi ohjelmaa, sattui kohdalle jäähyväiskonsertit USA:ssa. Ja lähin meitä olisi BB&T Centerissä, paikkana Sunrise, Florida. Alle tunnin päästä meiltä! Pakko mennä!

20180908_192644

Tietenkin duo on kaikille tuttu. Kaikki kappaleetkin osaa moni laulaa mukana ulkoa. Mutta olimmeko mukana jo parin ensi askeleilla? Minä en, mutta mieheni Bob oli. Hän oli Paulin pikkuveljen, Eddien, luokkakaveri Forest Hills High Schoolissa, New Yorkin Queensin poikia.  Pojat olivat neljä ehkä viisi vuotta Paulia nuorempia. Useampia kertoja Bobilla oli tilaisuus olla kuuntelemassa Artin ja Paulin soittoa Simonien kellarissa 1960-luvun alkupuolella, kaksi ehkä neljä kuuntelijaa kerrallaan. Eddie soitti kitaraa ja poikien isä oli rummuissa.  (Heidän kotinsa oli hyvin lähellä meidän kotiamme, kun olimme menneet naimisiin 1971, ehkä 2, 3 kadunväliä.) Bob kertoi tuttavuudesta mielellään, aina kun musiikki sattui kohdalle. Lähiystäviä he eivät olleet, vai tuttuja naamoja koulusta. Hän näki myöhemmin Paulin ja Artin konsertin Forest Hillsissä 1964. Vanhan tyttöystävän kanssa, mutta sitä emme nyt muistele. Mutta muistot mitkä muistot!

20180908_220613

20180908_203402.jpg

Viime lauantain konsertissa saimme paikat sivulta, läheltä näyttämöä, hintakin asiallinen. Parkkipaikka maksoi $20. Hupsista, emme olleet varautuneet jostakin syystä. Saimme kokoon $15 ja se kelpasi. Lähellä ulko-ovea oli muistopaitoja myynnissä $20 kappale. Mietin, mutta jätin ostamatta. (Huomasitko, että kuskilla ei ollut kahta kymppiä, mutta minulla sattui olemaan, rahattomalla yleensä.) Paikka täyttyi hyvin ennen ohjelman alkua, mikä oli jonkin verran myöhässä, yli 15 000 ihailijaa oli saapunut kuuntelemaan Paul Simonin viimeistä konserttia tällä alueella.

20180908_215429

20180908_203532 (1)

Musiikki alkoi tutuilla kappaleilla. Puolessa välin esityksessä oli musiikkia, mitä me emme tunnistaneet. Aivan hienoa rytmikästä sähkökitaraa soittava afrikkalainen muusikko! Paul näytti vanhalta, mutta oli hyvin läheisesti henkilökohtainen juontaessaan. Yleisö pysyi hyvin mukana. Paitsi eräs nuori nainen, joka istui edessäni, sanoinko istui? minusta kolme penkkiä vasemmalle. Hän seisoi ja tanssi koko ajan heilutellen käsiään ja huiskien hiuksiaan. Ja peitti osan näyttämöstä suurimman ajan. JOS olisi ollut hieman lähempänä, hän olisi voinut vahingossa pyllähtää muutaman penkkirivin alemmas. Vahingossa, sanoin. Mutta summa summarum, konsertti oli hintansa arvoinen. Ulkopuolella oli muistopaitoja taas myynnissä, nyt $10 kappale. Ostin. Seuraavaksi suunnittelemme Bob Dylan konserttia. Kohta kaikki vanhat katoavat, aika loppuu.

20180908_213235

Syyskuun 21, Madison Square Gardenissa oleva konsertti on viimeinen  Homeward Bound – The Farewell kiertueessa, kertoo HS kirjoittaja.

Mutta syyskuun 22. on viimeinen konsertti Flushing Meadow Park puistossa! Levyjä voi sen jälkeen kuunnella ja muistella miten ihania he ovat olleet!